Viisi suomalaista taistelee mitaleista
Suomalaisista E1-luokassa suomalaisista menestystä lähtevät tavoittelemaan viime vuoden MM-sarjan mitalistit Eero Remes ja Matti Seistola. Kaksikkon seurana luokassa ajaa TM:n tehdaskuljettajana kauteen starttaava Antti Hellsten. E1-luokassa nähdään myös viime vuoden E2-luokan maailmanmestari, KTM:lle siirtynyt Antoine Meo. E1-luokan viime vuoden maailmanmestarin Juha Salmisen siirtyessä tälle kaudelle E2-luokkaan, saa Seistola tiimikaverikseen Husqvarnalle pikkuluokaan Ricky Dietrichin ja Lorenzo Santolinon.
Husqvarnan tähti Juha Salminen saa E2-luokassa vastaansa myös kaksi entistä maailmanmestaria, kun Johnny Aubert ja Ivan Cervantes lähtevät hakemaan mestaruutta. Kolmikon lisäksi kovinta vauhtia pitänevät Christobal Guerrero, Pierre Renet ja Alex Salvini.
Myös E3-luokka on tänä vuonna kovatasoinen. Suomen Beta-kuljettaja Marko Tarkkalan kanssa mitaleista taistelee vahvimmin David Knight, Christophe Nambotin, Joakim Ljungren, Oriol Mena ja Sebastian Guillaume.
Täydellinen lista tiimeistä ja kuljettajaista:
Jani Hovi / Xracing