Vesterisellä vauhtia ja kaatumisia

Teksti
Matias Vesterinen ei ollut tyytyväinen kauden avaukseensa.
Kuva
Marko Vihriä
Viime vuoden SM-hopeamitalisti Matias Vesterinen oli kovassa ajovauhdissa, mutta tuloslistalla se näkyi vain aika-ajossa ja ensimmäisessä erässä. Toinen erä meni Imatran Moottorikerhon edustajalla penkin alle, ja hän oli päivän yhteistuloksissa kuudes.

Kesäiset sateet olivat muovanneet SM-sarjan ainoasta saviradasta todellista mutaliejua, ja sunnuntaina kilpailtiin enemmän tai vähemmän sateessa koko päivän ajan. Ylä- ja alamäistään tunnettu Karkkilan Mansikin rata tarjosi haasteita kaikille kuljettajille, ja virheisiin oli todella helppo sortua. Rata oli äärimmäisen liukas ja upottava. Esimerkiksi alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokan toinen SM-erä keskeytettiin, koska yhdessä ylämäessä oli niin monta kuljettajaa jumissa, ettei kohdasta pystynyt enää ajamaan ohi rataa pitkin.

Ruokolahtelaiselle Matias Vesteriselle kura tuntui vauhdillisesti sopivan MX2-luokan aika-ajossa ja ensimmäisessä kilpaerässä. Hän oli aika-ajossa selvästi koko joukon nopein. Ensimmäisessä erässä Vesterinen oli kolmas yhdestä kaatumisestaan huolimatta. Toinen erä meni pilalle kolmen kaatumisen seurauksena, ja Vesterinen saapui ruutulipulle vasta yhdeksäntenä, kierroksen kärkeä perässä. Kahden erän yhteistuloksissa Team Motopalvelun kuljettaja oli kuudes.

- Ei minulla ollut sinänsä ongelmia kuran kanssa, minkä takia oli ihme, että toinen erä kulki niin surkeasti. Kaaduin heti ensimmäisellä kierroksella kakkospaikalta, kun eturengas lipsahti alta. Nousin sen jälkeen muutaman sijan parissa kierroksessa, kunnes olin taas nurin samasta syystä. Sitten meni varmaan pari kierrosta ja kanssakilpailijalla lähti ”pelit alta” edessäni ylämäessä, osuin häneen ja kaaduin. Jouduin vielä hakemaan mäen alta uudestaan vauhtia, että pääsin ylös. Eipä se ajoni muutenkaan kulkenut, Vesterinen kuvaili hämmästyneenä.

Aamun aika-ajosta Vesterinen oli saanut kunnon tsempin päälle, eikä ensimmäisen erän huono alku lannistanut.

- Rata oli tosi mutainen, mutta odotin sen olevan jopa niin paha, ettei rataa pääse ympäri. Minulla ei ollut ongelmia ajaa, ja sain aika-ajossa puhtaan kierroksen yhdessä välissä. Siitä tuli hyvä fiilis.

- Ensimmäiseen erään tuli sitten aika katastrofaalinen alku. Lähtöni oli huono, mutta onneksi pysyin pystyssä ensimmäisessä mutkassa, vaikka kaatuminen oli lähellä. Ajolasini menivät tukkoon jo ensimmäisellä kierroksella, minkä takia kaaduin etusuoralla. Suuntasin siitä suoraan ratavarikolle vaihtamaan lasit, jotka menivät varmaan parissa kierroksessa umpeen mudasta. Heitin lasit pois ja ajoin loppuerän ilman laseja. Ainut, mitä mietin nousua tehdessäni, oli se, etten vain saa luovuttaa. Muillekin voi käydä mitä vain, ja vielä on toinen erä tulossa. Oli hienoa ja yllättävää olla maalissa kolmas.