Vesterinen sairaalaan ADAC MX Mastersissa
Kisaviikonloppu alkoi lupaavasti Matiaksen ollessa aamun treeneissä aivan kärjen vauhdissa. Aika-ajojen toisella kierroksella sattunut erittäin raju kaatuminen päätti kuitenkin kilvanajon ja nuorukainen kiidätettiin sairaalaan tutkimuksia varten.
- Kaaduin radan yhdessä kovavauhtisimmassa kohdassa, kun tullaan suoran jälkeen täydestä kaasusta isolle hyppyrille. Edessäni ajanut kaveri vetikin hyppyrille tullessa vauhdin pois ja jouduin itse kiireesti tekemään saman etten olisi törmännyt häneen. Lähti sit nokalta takakorkeat ja hyppyrin alastulossa menin huolella keulan kautta ympäri. Satutin rytäkässä pahasti rintakehän, olkapään ja oikeastaan koko keskivartalon. Sairaalassa tutkittiin ja kuvattiin vatsa, sydän, olkapää sekä solisluu. Tutkimusten perusteella selvisin onneksi ilman pahempia vammoja, mutta itse kisa jäi ainakin tältä viikonlopulta ajamatta. Toivotaan että paikat elpyvät viikon aikana, jotta pääsen ensi viikonloppuna kisaamaan EM-finaalin, kommentoi Matias matkatessaan sairaalasta takaisin ratavarikolle.
EMX85-luokan finaali ajetaan 23.-24.7 Tsekin Loketissa.
Matias Vesterisen tiedotus