Vesterinen: "Hävisin mestaruuden omiin virheisiini"

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Viime vuonna motocrossin alle 18-vuotiaiden MXJ-luokan Suomen Cupin voittanut Matias Vesterinen juhli ensimmäistä SM-mitaliaan Porissa sunnuntaina, kun MX2-luokan kausi päättyi. Imatran Moottorikerhon nuorukainen voitti SM-hopeaa.

Vesterinen, 17, lähti kauden viimeiseen, eli kuudenteen osakilpailuun Porin Yyteriin Suomen mestaruussarjan kakkospaikalla. Ruokolahtelaisella oli täydet mahdollisuudet voittaa mestaruus, mutta sarjaa johtanut Espoon Moottorikerhon Emil Silander, 22, oli vahvempi ja vei tittelin.

- En voi sille mitään, että minua harmittaa. Taistelin mestaruudesta, mutta hävisin sen tyhmästi omiin virheisiini. Mestaruus oli niin lähellä, Team Motopalvelun kuljettaja Vesterinen muistutti.

- Hopea ei nyt lämmitä, vaikka tiedän, että sekin on hyvä saavutus.

Sekä Silander että Vesterinen ottivat ensimmäiset SM-mitalinsa. Myös SM-pronssille ajanut Sipoon Moottorikerhon Kimi Koskinen sai ensimmäistä kertaa tuntumaa Suomen mestaruussarjan mitaliin.

- Ajattelin ennen kautta, että pystyn ajamaan viiden parhaan joukkoon, ehkä kolmen kärkeen. Mestaruutta en edes miettinyt. Sitten olinkin koko kauden kärkipäässä, mikä oli hienoa.

- Toisaalta kisoissa tuli tyhmiä kaatumisia ja oli ongelmia käsien puutumisen kanssa.

Vesterinen ajoi jo viime vuonna MX2-luokan SM-sarjan, missä hän sijoittui seitsemänneksi. Tuolloin hänen päätavoitteensa oli kuitenkin junioreiden Suomen Cupissa, josta irtosi mestaruus Koskisen ollessa hopealla.

Porissa riitti tapahtumia

Tällä kaudella MX2-luokan Suomen mestaruudesta vääntänyt ja vuorollaan SM-sarjaa johtanut kaksikko Vesterinen-Silander kamppaili Porin kummassakin erässä myös keskenään. Silander oli ensimmäisessä erässä viides ja Vesterinen kuudes. Toisessa erässä Silander ajoi maaliin kolmantena ja Vesterinen neljäntenä. Päivän yhteistuloksissa Silander oli kolmas ja Vesterinen neljäs.

Vesterisellä oli kummassakin erässä avaimet Silanderin peittoamiseen, sillä ensiksi mainittu vei molempien erin lähdöt.

- Sain ensimmäisen erän alkukierroksilla vedettyä hieman eroa muihin ja ajoni oli hyvää. Koko kauden vaivannut ongelma, eli käsien puutuminen iski kuitenkin taas peliin. Puutumista oli jo aika-ajossa, kuten koko vuonna. Sama homma alkoi jo ensimmäisen erän avauskierroksella. Minulle tulikin läheltä piti -tilanne, minkä takia Mauno Nieminen ja Aleksi Kurvinen pääsivät ohi. Ajaminen vain oli vaikeaa, ja putosin sijoja, Vesterinen harmitteli.

- Toisessa erässä Roni Kytönen tuli ohi ensimmäisellä kierroksella. Sitten myös Kurvinen ohitti minut, mutta pääsin itse Kytösen edelle. Seuraavaksi Priit Rätsep ohitti minut ja "Allun", kunnes hän lopulta keskeytti.

- Tiesin, että jos ohitan Allun, voitan mestaruuden. Jäin hänestä aina radan takaosalla, mutta päätin erän puolivälissä yrittää vielä kovemmin roikkua siellä hänen vauhdissaan ja iskeä sitten ohi. Minulla lähti kuitenkin pelit lapasesta ja kaaduin. En menettänyt sijoja, mutta Allu karkasi. Kaaduin vielä toiseksi viimeisellä kierroksella rajummin, jolloin Silander ja Kimi Koskinen ohittivat minut.

Porissa MX2-luokan osakilpailun voitti Vantaan Moottorikerhon Aleksi Kurvinen, joka jäi SM-sarjassa niukasti neljänneksi. Pronssimitalisti Koskinen oli Yyterissä toinen.

- Käsien puutuminen on ollut tänä vuonna iso ongelma, mihin olemme koittaneet löytää ratkaisua. Sama asia on vaivannut minua jo ainakin kolme vuotta erityisesti aika-ajoissa, mutta kyllä siis erissäkin. Nyt näin Porin kisan jälkeenkin käteni ovat kipeät.

- Sain Porissa vinkin samasta ongelmasta kärsineeltä Harri Kullakselta, että käsien tai lihasten tilaa voi käydä mittaamassa. Sen teen seuraavaksi, jolloin pitäisi saada selville, onko syytä korjata vaivaa leikkauksella.

Hyvästi Porin Yyterin rata

Vuodesta 1977 lähtien käytössä ollut Porin Yyterin moottorirata-alue suljetaan meluhaitan takia syyskuun lopulla. Alueella on motocrossin lasten rata ja iso rata sekä speedwayn pieni ja iso rata. Alueella voi harrastaa myös enduroa.

- On todella huono asia, että harrastuspaikka suljetaan. Se tuntuu tyhmältä. Porissa on vieläpä todella hieno rata, mikä oli nyt kisassakin erittäin hyvä, Vesterinen hämmästeli.

Porissa päättyi myös MX1- ja alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokan SM-kausi.

MX1-luokassa Suomen mestaruuden voitti Orimattilan Moottorikerhon Juuso Matikainen, jolle titteli oli hänen useista SM-mitaleistaan huolimatta ensimmäinen. Hopea ja pronssi matkasivat Viroon Karel Kutsarille ja Indrek Mägille.

MXC/A-luokassa Suomen mestariksi ajoi Lohjan Seudun Moottorikerhon Kasimir Hindersson. SM-hopean otti Sipoon Moottorikerhon Nico Stenberg ja -pronssin Konneveden Moottorikerhon Jimi Laitinen.

Näin henkilökohtaisen SM- ja EM-kauden päätyttyä Vesterisen vuosi jatkuu vielä todennäköisesti kerhojoukkueiden Suomen mestaruuskilpailulla Orimattilassa viikonloppuna 21.-22. syyskuuta. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna on puolestaan vuorossa EM-maajoukkuekilpailu Puolassa.