Vesijärvenajo kaasuteltiin parikilpailuna

Hämeenkoskelle oli kokoontunut reilut 180 kuljettajaa nautiskelemaan kauniista syyssäästä enduron merkeissä. Päivän avasivat aamulla C, D, V50, V60 j-a Classic-luokat. Ensimmäisessä lähdössä ajettiin kuusi kierrosta reilun 20 minuutin mittaista reittiä, joten pareille tuli ajoaikaa reilusta kahdesta tunnista vajaaseen kolmeen tuntiin. Kilpailun ideahan oli se, että koko ajan toinen parista on reitillä ja kello käy koko ajan. Parit saivat itse sopia ajovuoronsa, kuitenkin siten, että kummankin oli pakko ajaa vähintään yksi kierros.

C-luokan voittoon ajoi pari Topi Haarala ja Joni Savinen. Heille vajaan minuutin jäivät Tomi Ritala ja Mikael Koskinen. Kolmanneksi tullut pari Jere Luoto ja Jani Perttilä jäivät voitosta puolestaan reilut kaksi minuuttia.

Naisten luokassa mukana oli vain kaksi paria. Voittoon ajoi pari Teresa Teppola – Minna Virtanen, ennen Mami Jänttiä ja Nelli Eloa.

V50-luokassa Lahden legendat Pekka Viljakainen ja Juha Nuuttila olivat muille liian nopeita. Toiseksi ajaneet Jari Ihalainen ja Juha Punkki jäivät voitosta lähes seitsemän minuuttia, ja kolmanneksi ajaneet Jukka Pahkamäki ja Mauno Suni puolestaan 17 minuuttia.

V60-luokassa mukana oli vain yksi pari, joten Raimo Klingberg ja Heikki Savonen ottivat helpon voiton.

Classic-luokassa Hämeenlinnan pari Janne Hovi ja Jyrki Savola olivat päivän nopeimpia. Toiseksi ajaneet Timo Koivula ja Otto Keskinen jäivät lähes 17 minuuttia voitosta. Kolmanneksi ajoi pari Timo Niemitalo ja Markku Nieminen.

Iltapäivällä kaasuteltiin kilpailun toinen startti, jossa mukana olivat A, B -ja V40 -luokan kuljettajat. Nämä luokat ajoivat hieman pidennettyä kierrosta kahdeksan kierrosta ja muutamaa paria lukuun ottamatta ajoajat olivat yli kolme tuntia.

A-luokan voittoon yhdeksän sekunnin turvin ajoi pari Joni Kaivolainen ja Jani Salonen. Jämsäläiset Mika Tamminen ja Kalle Järvinen olivat kakkosia, ennen kolmanneksi ajanutta paria Santeri Ylitalo ja Anssi Peltonen.

B-luokan voittoon ajoi pari Sami Kärkkäinen ja Mika Ruokolainen. Heille 42 sekuntia jäi Arttu ja Oskari Hellman. Kolmanneksi kaasutteli pari Teemu ja Teo Lehtimäki.

V40-luokan ylivoimaiseen voittoon ajoivat Janne Mukkala ja Tommi Hakala. Toiseksi kaasutelleet Janne Vesterinen ja Mikko Leivo jäivät voitosta yli yhdeksän minuuttia. Arto Jokinen ja Tom Nordman olivat kolmansia.

Täydelliset tulokset:
https://fin-enduro.com/tulokset/ssmk16/

Xracing