Vesa Kantonen avasi Sysmässä latua Oskarille

Antti Anttonen oli C-luokan vauhdikkain. Antti Anttonen oli C-luokan vauhdikkain.
Kaj Tötterman puolestaan V50-luokkaa. Kaj Tötterman puolestaan V50-luokkaa.

C-luokassa jopa viisi kuljettajaa nousi B-luokkaan. Kuskit
kiittelivät järjestävää Sysmän Moottorikerhoa hyvistä ja joutuisista
reiteistä, jotka vain paranivat päivän kuluessa. Keli oli koko päivän
aurinkoinen, joskin tuulinen, ja lämpötila pysytteli nollan tuntumassa.

Lauantaina ajoivat C-luokkien lisäksi sekä V40- että V50-veteraanit.
V40-luokan voitti Vantaan Moottorikerhon Jukka Viirret. V50:sten nopein oli
Helsingin Moottorikerhon Kaj Tötterman.

– Sysmän kisat ovat parhaita talvikisoja mitä Suomessa on. Myös peltopätkät
olivat hyvin tehty ja sopivan pitkiä. Tämän talven parhaita kisoja, Jukka
Viirret kiitteli.

C125-luokkavoittaja RCK:n Mikko Ruokolainen olisi toivonut nollakelin sijaan
muutamaa pakkasastetta, sillä reitti tuntui hivenen sohjoiselta. Keli ei
kuitenkaan vaikuttanut vauhtiin, jota hän pääsee seuraavassa kisassa
mittaamaan B-luokassa luokkanousun ansiosta.

C250-4t-luokkavoittaja Vesa Kantonen myönsi auliisti, että ”kävin vähän
kattomassa miltä reitti näytti”. Oskari Kantonen totesikin ettei aio käydä
kävelemässä pätkiä. Vesa Kantonen totesi, että reitti on huomiseen A- ja
B-luokkien kisaan tosi hyvässä kunnossa. Maastokoe 3:lla kävellyt Pentti
Nurminen säesti reitin näyttävän oikein hyvältä.

– Reitti oli tosi hyvässä kunnossa, ja paremmaksi jäi, Vesa Kantonen sanoo.

C-avoimen luokan voitti Keski-Suomen Moottorikerhon Antti Anttonen, joka
voitti myös Motopalvelu Enduro SM Sysmän erikoispalkinnon luokkansa
nopeimpana maastokokeella 3. Orimattilalaisen Motopalvelun lahjoittamat
erikoispalkinnot saivat myös Kaj Tötterman, Jukka Viirret, Toni Angermaa ja
Jani Kovanen.

Täydelliset tulokset: fin-enduro.com, lisätietoja kisan kotisivulta
smlenduro.fi

Sunnuntaina A- ja B-luokat ajavat kolme kierrosta ja yhteensä yhdeksän
maastokoetta. Yleisömaastokoe 2 tulee olemaan Sysmän Moottorikerhon
järjestämä maastokoe maaliskuun lopussa ajettavassa Päijänteen Ympäriajossa.
SM-kisa alkaa sunnuntaina klo 10.

Teksti: smlenduro.fi
Kuvat: Xracing

*Tulokset:*

*C125*

1) Mikko Ruokolainen RCK KTM 1:04:57,50, 2) Toni Angermaa TMK KTM 1:06:54,
21, 3) Timi Tuomi NjMK Husqvarna 1:07:58,46

*C250-4t*

1) Vesa Kantonen ME-Racing KTM 1:05:43,06, 2) Niko Keltanen IMK KTM
1:05:46,52, 3) Jani Kovanen PSM KTM 1:06:16,39

*C-Avoin*

1) Antti Anttonen K-SMK Husqvarna 1:04:00,80, 2) Jani Kurkela SsMK KTM
1:04:16,42, 3) Teemu Uimonen PSM KTM 1:05:20,29

Kilpailun pääyhteistyökumppanin Motopalvelun lahjoittamat erikoispalkinnot
yleisömaastokoe 3:sen nopeimpina kuljettajina saivat C125-luokassa Toni
Angermaa, C250-4t:ssa Jani Kovanen ja C-avoimessa Antti Anttonen

*V40*

1) Jukka Viirret VMK KTM 58:55,87, 2) Jukka-Pekka Pahkamäki MENS KTM
1:00:45,93, 3) Tero Svinhufvud TUMK KTM 1:00:48,23, 4) Harri Kirjavainen
K-SMK KTM 1:02:31,43, 5) Jan Lindqvist VMK KTM 1:02:59,44

Jukka Viirret palkittiin myös kisan pääyhteistyökumppanin Motopalvelun
erikoispalkinnolla ajettuaan luokkansa nopeimman pohja-ajan
yleisömaastokokeelle 3.

*V50*

1) Kaj Tötterman HMK KTM 59:37,65, 2) Antti Myllymaa HlMK KTM 1:03,37,84, 3)
Veijo Järvinen J-SMK KTM 1:03:50,66, 4) Henri Himmanen HMK KTM 1:04:44,51,
5) Jouko Huilla AsikMK KTM 1:07:39,92

Motopalvelun erikoipalkinnolla Yleisö-MK3:sen nopeimpana palkittiin Kaj
Tötterman.