Vehviläinen SM-voittoon

Kuva
Tuomo Seppänen
Vilho Vehviläinen vei nimiinsä nuorten SM-kilpailun tänään Heinolassa.

Heinolassa ajettiin tänään myös motocrossin nuorten SM-erät, jossa mukana oli 21 kuljettajaa. 

Vilho Vehviläinen johti ensimmäistä erää sen alun, ennen kuin Viktor Leppälä nappasi seitsemännellä kierroksella kärkipaikan ja ajoi erävoittoon 14 sekunnin turvin ennen Vehviläistä. Santeri Oinonen oli erän kolmas, mutta hän jäi jo reilun minuutin voitosta. Roope Vikström oli erän neljäs ja Sasu Koivunen viides, vain 0,4 sekuntia ennen kuudenneksi sijoittunutta Miko Mannilaa. Muut kuljettajat jäivät kärjelle yli kierroksen.

Toisessa erässä tapahtumat käynnistyivät jo lämmittelykierroksella, kun Leppälän pyörä sammui toiseen mutkaan ja pyörä työnnettiin radalta pois, eikä Leppälä päässyt kisaerään mukaan. Toinen erä olikin sitten Vilho Vehviläisen näytöstä, hänen ajaessa erävoittoon 37 sekunnin erolla Oinoseen. Vikström oli tällä kertaa erän kolmas, Koivunen neljäs ja Mannila viides. Tällä kertaa seitsemän kuljettajaa ajoi ruutulipulle voittajan kanssa samalla kierroksella.

Kahden ajetun osakilpailun jälkeen Vehviläinen johtaa SM-sarjaa 15 pisteen erolla Oinoseen. Vikström on kolmas, 12 pistettä Oinosesta.