Varjonen: ”Olisi pitänyt ajaa kovempaa”

Kuva
Jani Hovi
Miro Varjonen karsiutui tänään EMX Open -luokan varsinaisista kisaeristä ja löysi siihen selvän syyn.

Lommelin MM-motocrossin yhteydessä ajetaan tänä viikonloppuna EMX125 -luokan EM-erät ja myös EMX Open -luokan ”kerrasta poikki” -finaali. Suomalaisista tällä kertaa kisassa mukana nähtiin vain Miro Varjonen. EMX Open -luokassa ajaneen Varjosen viikonloppu jäi kuitenkin lyhyeksi. Harjoituksissa Varjonen oli oman ryhmänsä 13, mutta varsinaisissa aika-ajoissa tilanne muuttui. Varjonen oli ryhmänsä 22. ja jäi 0,3 sekuntia jatkopaikasta. Näin ollen Varjonen ei päässyt mukaan varsinaisiin kisaeriin.

- Vauhti ei vaan yksinkertaisesti tänään riittänyt. Pienestä jatkopaikka jäi kiinni. Rata oli sateiden jälkeen erittäin haastava, mutta se oli kaikille sama. Turha tässä on sen enempää selitellä, olisi pitänyt ajaa kovempaa, Varjonen totesi.

Tänään ajetun EMX Open -luokan ensimmäisen erän voitti Belgian Cedric Grobben. EMX125-luokan ensimmäisen erän voittoon kaasutteli niin ikään Belgian Jarne Bervoets. Luokan viimeinen EM-erä ajetaan huomenna ja tilanne mestaruuden suhteen on todella mielenkiintoinen. Ranskan Mano Faure johtaa sarjaa pisteen turvin ennen Italian Nicolo Alvisia.