Uusia voittajia

Chase Sexton otti uransa ensimmäisen voiton.
Kuva
Octopi Media
San Diegon supercrossissa saatiin kaksi uutta voittajaa, kun Chase Sexton ja Michael Mosiman ottivat ensimmäiset voittonsa.

Monster Energy Supercross-sarjan kauden kolmas kilpailu saatiin päätökseen hetki sitten San Diegossa. 450-kuutioisten luokan voittoon kaasutteli ensimmäistä kertaa Chase Sexton ja 250-kuutioisissa saman tempun teki MIchael Mosiman.

450-kuutioisten kärjen muodostivat startin jälkeen Marvin Musquin, Chase Sexton, Eli Tomac, Cooper Webb ja Ken Roczen. Sarjakärki Justin Barcia sai huonon lähdön ja oli kymmenen parhaan ulkopuolella. Sexton otti kärkipaikan haltuunsa kolmen minuutin ajon jälkeen ja muutaman kurvin kuluttua myös Tomac tuli Musquinin ohi. Roczen nappasi nelospaikan Webbiltä ja parin kurvin päästä Roczen ohitti myös Musquinin, kuten teki myös Webb lähes saman tien. Musquinin alamäki jatkui, kun Jason Anderson ja Dylan Ferrandis tulivat hänestä myös ohi seuraavalla kierroksella.

Kun finaalia oli ajettu seitsemän minuuttia, johti Sexton kisaa reilulla kolmella sekunnilla Tomaciin. Roczen oli sekunnin päässä kolmantena ja Anderson nousi neljänneksi, mutta oli jo reilut seitsemän sekuntia kärjestä. Webb oli viidentenä.

Roczen hiillosti Tomacia, kun samaan aikaan Sexton kasvatti johtonsa jo viiteen sekuntiin. Hetken kuluttua Roczen teki virheen, ajautui mutkassa pitkäksi ja Anderson tuli hänen rinnalleen kurvissa, kun Roczen yritti palata ajolinjalle, osui hän Andersonin takapyörään ja kaatui. Roczen putosi kahdeksanneksi.

Anderson olikin joukon nopein kuljettaja tuossa vaiheessa ja ohitti hetken kuluttua Tomacin. Finaalia oli jäljellä kahdeksan minuuttia ja Sextonin johto oli Andersoniin vajaa kuusi sekuntia. Tomac oli kolmantena, Ferrandin neljäs ja Webb viides.

Hetken kuluttua epäonni iski Andersonin leirissä, kun hänen pyöränsä rupesi savuamaan ja hänen vauhtinsa putosi merkittävästi, Kawasaki-kuljettaja rupesi putoamaankin tuloksissa nopeasti.

Kun finaalia oli ajamatta viisi minuuttia, Sextonin johto Tomaciin oli kahdeksan sekuntia. Ferrandis oli kolmantena, mutta Webb hiillosti häntä. Malcolm Stewart oli noussut viidenneksi kilpailussa.

Finaalin lopussa ei kärjessä enää muutoksia nähtykään. Sexton ajoi uransa ensimmäiseen voittoon, ennen Tomacia ja Ferrandista. Webb oli neljäs ja Stewart viides. Aaron Plessinger oli kuudes, Roczen seitsemäs ja kerran finaalin aikana kaatunut Barcia kahdeksas. Anderson toi pyöränsa maaliin yhdeksäntenä, ennen Musquinia.

Sarjan yhteispisteissä kärkeen nousi Tomac, mutta vain pisteen erolla Sextoniin, Webb on kolmantena tasapistein Sextonin kanssa. Barcia on kahden pisteen päässä Tomacista neljäntenä. Viidentenä oleva Plessinger on viisi pistettä Tomacin takana.

Myös 250-kuutioisissa saatiin uusi voittaja, kun Michael Mosiman otti uransa ensimmäisen voiton ennen Hunter Lawrencea ja startissa kaatunutta Christian Craigia. Craig johtaa sarjaa kuuden pisteen erolla Lawrenceen.