Uusia maastoja Vesijärvenajossa

Kilpailun järjestäjät ovat tehneet ison työn uuden reitin kanssa.
Reilun viikon kuluttua kuljettajat pääsevät uusille poluille, kun enduron SM-sarja jatkuu Vierumäellä.

Enduron SM-sarjan kesäkausi käynnistyy 17.5. Vesijärvenajon merkeissä. Vaikka kilpailun nimi onkin varsin perinteinen, niin luvassa on täysin uudenlainen kilpailu. Kilpailun lähtö- ja maalipaikka sijaitsee Vierumäen Urheiluopistolla ja kilpailu ajetaan myös uusilla maastokokeilla. Ainoastaan kierroksen kolmas maastokoe on kuljettajille osittain tuttu, mutta sekin Päijänteen ympäriajosta, jolloin olosuhteet ovat varsin erilaiset kuin tällä hetkellä.

Reitti ja maastokokeet

Siirtymä Vierumäeltä MK1:lle kulkee monipuolisessa maastossa. Reitti alkaa osittain asfaltti- ja hiekkateillä ja jatkuu metsäpohjaiselle polulle. Siirtymän kokonaispituus on noin 17 kilometriä ja se toimii hyvänä lämmittelynä ennen kilpailun ensimmäistä maastokoetta.

MK1 tarjoaa vaihtelevaa ja teknisesti vaativaa ajoa kallioisessa ja mäkisessä maastossa. Suurin osa maastokokeesta kulkee avoimella hakkuualueella, ja ihanneaika ensimmäisellä pätkälle on 6 minuuttia ja 40 sekuntia.

MK2:n lähtö on lähes heti ensimmäisen maastokokeen maalin jälkeen . Reitti kulkee aluksi nopeilla osuuksilla hakkuuaukealla ja sekametsässä, mutta loppua kohden kuljettajat kohtaavat jälleen kallioisempaa, mäkisempää maastoa. Ihanneaika MK2:lle on 7 minuuttia ja 40 sekuntia.

MK3 sijoittuu pellolle ja osittain metsän puolelle. Viimeisen pätkän vaihtelevat maastot vaativat tarkkaa ajotekniikkaa ja hyvää rytmitystä. Tämän erikoiskokeen ihanneaika on 9 minuuttia. MK2:n ja MK3:n välinen siirtymä on maisemallisesti näyttävä ja kulkee sekä metsäosuuksien että lyhyen asfalttipätkän kautta.

SM-luokilla lisäsiirtymä

Viimeisen maastokokeen jälkeen kansalliset luokat (paitsi V40) ja naisten SM-luokka siirtyvät asfalttiteitä pitkin takaisin Vierumäelle. Yleisten SM-luokkien ja V40-luokan kilpailijat ajavat vielä yhden ylimääräisen maastosiirtymän ennen maaliin saapumista, mikä lisää kilpailuun vielä ripauksen fyysistä ja henkistä vaativuutta.

Kierroksen mitta on 55 kilometriä. SM-luokat + V40 ajaa 3 kierrosta ja muut luokat 2 kierrosta.

Kilpailun ilmoittautuminen päättyy 8.5.2025 MOTTI-palvelussa.