Uusi etappivoittaja Dakarilla

Luciano Benavides voitti tämän päivän etapin Dakarilla.
Kuva
Rally Zone
Luciano Benavides kirjoitutti tänään nimensä Dakarin etappivoittajien listaan.

Dakarin kuudes kisapäivä oli jälleen raastavan pitkä, sillä päivään mahtui ajamista yli 900 kilometriä. Siitä erikoiskokeen osuus oli 357 kilometriä.

Eilen kuljettajat olivat navigoinnin osalta hankaluuksissa, mutta tämä päivä oli tuon asian osalta selvästi helpompi. Siitä kertovat myös kuljettajien erot päivän päätteeksi, jotka olivat normaalia pienemmät. Päivän ykköseksi kaasutteli tänään Husqvarnan Luciano Benavides, joka otti uransa ensimmäisen etappivoiton Dakarilla.

- Tuntuu uskomattomalta. Ensimmäinen etappivoitto Dakarilla merkitsee minulle todella paljon. Tiesin, että päivästä tuli tiukka sekuntitaisto ja sen vuoksi ajoi täysillä alusta lähtien. Kaikki meni hyvin, annoin kaikkeni ja ajoin parhaan ajan. Se tarkoittaa sitä, että starttaan huomenna ensimmäisenä reitille tekemään muille jälkeä, mutta odotan sitä innolla, Benavides kertoi.

Toiseksi tänään ajoi Benavideksen tiimikaveri Skyler Howes, joka jäi voitosta vain 56 sekuntia. KTM:n Toby Price oli kolmas, jääden 2.20 voitosta. Eilen hurjasti kaatunut Joan Barreda ei näyttänyt loukkaantuneen tilanteesta, sillä konkari kaasutteli tänään neljänneksi, ennen Kevin Benavidesta.

Kokonaiskilpailussa Howes kasvatti eroa toisena olevaan Priceen ja Husqvarna-kuljettajan etumatka on nyt 3.31. Pricen KTM-tiimikaveri Kevin Benavides on kolmantena, seitsemän minuuttia kärjestä. Eilisen jälkeen kilpailussa neljäntenä ollut, ja kisan ehkä suurin yllättäjä Mason Klein oli tänään jälkeen hankaluuksissa. Klein kaatui kaksi kertaa ja putosi kokonaistuloksissa seitsemänneksi. Eilen sairastunut Daniel Sanders oli tänään jo paremmassa vauhdissa, ollen etapin seitsemäs. Kilpailua kaksi päivää sitten johtanut Sanders on nyt kokonaistuloksissa kahdeksas, mutta jo lähes 20 minuuttia kärkeä perässä.

Alla kärjen kokonaistulokset.

d