Uusi erävoittaja
Toiset SM-erät Orimattilassa ovat juuri päättyneet.
MX2-luokan toisen erän startin otti nimiinsä Kim Savaste, ennen Roope Väätäistä ja Emil Silanderia. Ensimmäisessä erässä startissa epäonnistunut Jere Haavisto oli myös iskuetäisyydellä ja nousikin toiseksi ensimmäisen kierroksen päätyttyä. Samalla kun ensimmäinen kierros päättyi, alkoi myös vesisade Orimattilassa.
Kaksikko tekikin nopeasti eroa kolmantena olevaan Silanderiin ja neljäntenä olevaan Juuso Matikaiseen.
Neljännen kierroksen jälkeen Haavisto nousi kärkeen ja teki nopeasti sekunnin eron Savasteeseen. Vesisateen yltyessä Haavisto meni menojaan, Savasteen seuratessa yhtä selvästi toisena. Kolmannesta sijasta käytiin sen sijaan tiukkaa taistelua, kun Matikainen ahdisteli Silanderia. Kun 12 minuuttia erää oli ajettuna, onnistui Matikainen yrityksessään ja nousi kolmanneksi.
Vesisateen yltyessä tilanteet vakiintuivat. Haavisto ajoi selvään voittoon, ennen Savastetta ja Matikaista. Silander oli neljäs ja Väätäinen viides.
Uusi erävoittaja
MX1-luokan toisen erän startti oli täynnä tapahtumia, kun ensimmäisen erän kaksi nopeinta kuljettajaa Erki Kahro ja Toni Eriksson kaatuivat molemmat ensimmäisessä kurvissa. Eriksson jäi vielä pyöränsä alle, eikä päässyt heti matkaan.
Kärkeen lähti Joni Roos, perässä ensimmäisen kierroksen jälkeen Teemu Keljo, Aki Manninen, Mauno Hermunen ja Teemu Lehtinen. Kärkikolmikko teki nopeasti eroa muihin, Kahron ja Erikssonin tehdessä omaa nousuaan.
Kun erää oli ajettu 15 minuuttia, puristi Kahro Hermusen ohi neljänneksi. Kahron kannalta tilanteen teki huonoksi se, että kolmantena ajava Manninen oli jo 25 sekunnin päässä. Eriksson oli tuossa vaiheessa yhdeksäntenä.
Kärjessä Roos oli saanut ajettua Keljoon eroa jo neljä sekuntia ja sama ero oli myös Keljolla ja kolmantena olevalla Mannisella.
Manninen ei kuitenkaan ollut tyytyväinen kolmanteen sijaan, vaan ajoi Keljon kiinni ja ohitti hänet kymmenen kierroksen jälkeen.
Maaliin tultiin järjestyksessä Roos, Manninen, Keljo, Kahro ja Miro Lehto. Näin ollen Roos otti uransa ensimmäisen SM-erävoiton ja samalla myös päivän kokonaiskilpailun ykkössijan. Kahro oli pisteissä toinen ja Keljo kolmas.
Weckman jälleen
MXC/A-luokassa jatkui tuttu tahti, Emil Weckmanin ajaessa toiseksi. Miro Niemi oli toinen ja Kimi Koskinen kolmas.
Täydelliset tulokset:
http://www.mylaps.com/en/events/1291649
Xracing