Tuttu tahti Sixillä

Samuli Puhakainen oli tänään yleiskilpailussa 51.
Kuva
Freddy Ccy
Italia hallitsee yhä tapahtumia kotikilpailussaan. Suomen joukkueille päivä oli sen sijaan vaikea.

Sixin kolmas kisapäivä vietiin läpi samoilla reiteillä kuin kaksi aiempaakin päivää. Onneksi keskiviikolle oli mukaan saatu yksi uusikin maastokoe, joten kuljettajat saivat hieman vaihtelua. Järjestäjät muokkasivat maajoukkueiden lähtöaikoja siten, että maastokokeille sai startata 30 sekunnin välein, jotta pöly ehti hieman laskeutumaan. Päivän aikana ajettiin jälleen kuusi maastokoetta ja kärkikuljettajille tuli ajoaikaa vajaat 50 minuuttia.

Henkilökohtaisessa yleiskilpailussa jatkui tuttu tahti, kun Espanjan Josep Garcia otti kolmannen päivävoittonsa. Voitto meni tänään tiukoille, sillä Italian Andrea Verona jäi Garciasta vain kolme sekuntia. Ruotsin Mikael Persson jatkoi hienoja suorituksia ja oli päivän kolmas, jääden 24 sekuntia Garciasta. Italian kaksikko Matteo Cavallo ja Davide Guarneri olivat neljäs ja viides. Suomalaisista nopein oli jälleen Hermanni Haljala, joka oli yleiskilpailun 32. Haljala jäi Garciasta 2.25. Eemil Pohjola oli 48. (+3.27), Samuli Puhakainen 51. (+3.46), Eetu Puhakainen 54. (+4.05), Roni Salin 53. (+4.34) ja Pyry Juupaluoma 69. (+4.39). Peetu Juupaluoma joutui valitettavasti keskeyttämään jo ensimmäisellä maastokokeella.

- Ensimmäinen pätkä oli sellainen peltopikis ja olin päässyt sitä noin kaksi minuuttia, kun ajoi yhden kurvin pitkäksi. Osuin radan merkkauskeppiin, joka meni jäähdyttimestä läpi. Vedet tulivat ulos hetkessä ja kun tiesin pätkän olevan yli 10 minuuttia pitkä, päätin keskeyttää siihen. Pyörä ei olisi kuitenkaan kestänyt pätkän maaliin asti, pettynyt Juupaluoma kertoi.

Maajoukkueiden puolella Italia jatkaa hallintaansa ja ero toisena olevaan Espanjaan on kolmannen päivän jälkeen 3.20. USA on kilpailunsa kolmantena, mutta heidän ero Italiaan on jo 5.08. Ruotsi on kisan neljäs ja he ajoivat eroa USA:han nähden kiinni tänään reilulla kymmenellä sekunnilla. Joukkueiden välinen ero on kuitenkin yhä 1.44. Ranska on kilpailussa viides. Suomi putosi tänään kaksi sijaa ja on nyt 11. Eroa kärkeen on 28.48.

Nuorissa jatketaan myös Italian tahdissa. USA on toisena, mutta he ovat jo 3.09 Italiaa perässä. Ranska on kolmantena, kaksi minuuttia USA:n takana. Ruotsi on myös nuorissa neljäntenä, Espanjan ollessa viides. Peetu Juupaluoman keskeytyksen myötä Suomi putosi nuorissa viimeiseksi. Nuorten luokassa on mukana 14 joukkuetta ja kolmen ajetun päivän jälkeen vain Suomella on tilillä keskeytys. Aikuisten maajoukkuekilpailussa mukana on 20 joukkuetta ja niistä vain Venezuelalla on tilillään yksi keskeytys.

Naisissa USA pitää johtoa hallussaan lähes yhdeksän minuutin turvin. Iso-Britannia on toisena ja Espanja kolmantena. Kaksikon ero on 56 sekuntia.

Alla maajoukkueiden tulokset kolmannen kisapäivän jälkeen.