Turvallisuus puhutti messuilla

Blacksevenin osastolla Jani Mahlamäki esitteli innolla Shoein uutta WFX-W kypärää asiakkaille messuviikonlopun aikana. Mahlamäen mukaan kiinnostus turvallisuuteen liittyviin tuotteisiin on ollut suurta.

- Todella monet ihmiset ovat tulleet meiltäkin kyselemään esimerkiksi kypärien turvallisuudesta. Halpa hinta ei enää tunnu houkuttavan ihmisiä niin paljon, kuin turvalliset tuotteet. On todella hienoa huomata, että ihmisiä kiinnostaa turvalliset ja laadukkaat tuotteet, Mahlamäki kertoo.

Turvallisuuteen liittyvä keskustelu on muutenkin ollut esillä.

- Kyllä tässä on mietitty, olisiko muutamilla alan isoimmilla toimijoilla mahdollisuutta järjestää tapahtumia kesän aikana yhteisiä turvallisuuteen liittyviä tilaisuuksia vaikkapa motocross radoilla. Tilaisuuksissa voisi tuoda julki turvallisia tuotteita ja muita siihen liittyviä asioita. Tärkeää olisi se, että asioista puhutaan ja niitä otetaan esille, silloin niille myös yleensä tehdään jotain.

Onnistuneet messut

Messujen päätyttyä Mahlamäki myhäili tyytyväisenä viikonloppua.

- Messut olivat meidän näkökulmasta todella onnistuneet. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja he olivat aktiivia. Meillä ei itsellä ollut myyntiä messuosastolla, mutta paikalla oli meidän jälleenmyyjä joka hoiti sitä. Kokonaisuutena mie jäi todella positiivinen fiilis messuista, Mahlamäki päätti.

Xracing