Tuoretta tietoa Kustaan reitiltä

Pääsimme tänään tutustumaan ensi viikonloppuna ajettavan Kärme Kustaa Kiemuroiden reittiin.

Eilen illalla Hämeenlinnassa satoi useiden tuntien ajan vettä runsaasti, joten tämän aamupäivän tutustumiskierros Kustaan reitille tehtiin kosteissa merkeissä. Kuitenkin huolimatta runsaista sateista, reitillä oli yllättävän vähän vettä. Tälle vuodelle järjestäjät ovat tehneet myös täysin uutta reittiä, joka onkin paikoin todella mukavaa ja ajettavaa polkua.

Kierroksen alussa on muutama hieman kosteampi paikka, jotka saattavat päivän aikana kulua. Kun alun pehmeät osuudet ovat ajettu, muuttuu reitin luonne hieman vauhdikkaammaksi ja tällä osuudella on myös uutta polkua. Perinteiseen mäkeen ei tule kuin 1- ja 2-luokan kuljettajat, joita onkin ilmoittautunut kisaan tällä hetkellä yhteensä 36 joukkuetta ja ilmoittautuminen on vielä auki. Hieman mäen jälkeen on 1- ja 2-luokan kuskeille luvassa pehmeä suo-osuus, ennen kuin heidän reitti yhdistyy muiden luokkien reittiin.

Kun reitin puoliväli on jo reilusti ohitettu, tullaan monien vuosien tapaan Sammalsuolle. Viime vuonna pari ojaa Sammalsuolla tuotti kuljettajille ohjelmaa ja tänäkin vuonna mennään samojen ojien yli, joskaan ei samoista kohdista kuin viime vuonna. Aivan reitin loppupuolella on perinteinen krokotiilioja, joka oli kuitenkin yllättävänkin kuiva. Krokotiiliojan jälkeen on vuorossa hieman kosteampi osuus ennen maalia, mutta pehmeätä ei varsinaisesti enää loppuosuudella ollut, paitsi muutama sata metriä ennen maalia oleva pieni suo, joka on ajettu useampana vuonna.

Kierroksen mitta oli noin 19 kilometriä ja meidän hidasvauhtisella tutustumiskierroksella liikkeelläoloaika oli noin tunti ja 12 minuuttia.

Kokonaisuutena voidaan sanoa, että reitiltä löytyy välillä haastaviakin paikkoja, mutta välillä reitti on taas oikein mukavaa ja vauhdikasta. Mikäli tulevalla viikolla ei vettä sada paljoa, ei reitti tule missään nimessä olemaan jatkuvaa kurarännissä ajamista. Kuraa ja pehmeää löytyy, mutta juuri sopivasti. Esimerkkinä allekirjoittanut jäi kerran kiinni reitillä ja tämäkin tapahtui 1- ja 2-luokan osuudella.

Reittivideo on luvassa maanantaina.

Kilpailun ilmoittautuminen umpeutuu tänään keskiyön aikaan.