Tuomas Ahonen jättää SM-sarjan
Tuomas Ahonen varmisti viime kauden suomenmestaruutensa hyvissä ajoin. Pienen nelitahtisten suomenmestari ajoikin Lahdessa viimeisen SM-osakilpailun isolla pyörällä, jonka myötä siirto avoimeen luokkaan tälle kaudelle varmistui. Ahonen olikin vuoden taittuessa innoissaan päästä kilpailukykyisellä kalustolla uuteen luokkaan. Nyt pettymys miehen kohdalla on suuri, kun talven aikana nopeasti kipeytynyt lonkka ei mahdollista SM-sarjan kiertämistä.
- Huonoa kuuluu, olen ajanut viimeisen kuukauden aikana vain kaksi kertaa, joten eiköhän tämä mun osalta ole tässä, Sysmän ajan kun olen ilmoittautunut, sen jälkeen loppuu, pettynyt Ahonen kertoi.
Ahosen mukaan jalka kestää ajaa, muttei tosissaan.
- Kyllä se kestää ajaa, muttei sillä tasolla kun haluaisin. Ja kun se ei kestä vetää tosissaan, en näe mieltä jatkaa kilpailemistakaan tosissaan, Ahonen puntaroi.
Miehen mukaan laitteet on saatu säädettyä hyvinkin kohdalleen, samoin mies on saanut nostettua peruskunnon paremmaksi kuin aikoihin.
- Kauheinta tässä on se, että mulla on aivan huippuluokan pelit käsissä, ja ne on vielä aika hyvin säädöissä. Itsekin olen kovassa iskussa fysiikan puolesta. Lonkka on vaan niin kipeä, ettei ole mitään järkeä itseä sillä kiusata. En halua lähteä SM-sarjaan vajaalla harjoittelulla. Katsellaan kesällä miten jalka kestää, jos harrastelisi jotain kisoja, Ahonen mietti.
Ahosen mukaan syvät spoorit ovat entisestään vaikeuttaneet tilannetta.
- Jos olisikin vähemmän lunta, niin olisi ehkä helpompaa. Nyt jos jalka haukkaa vähänkin, menen saman tien nurin, kun jalka ei taivu taaksepäin yhtään. Liikeradat jalassa ovat olemattomat enduroon.
Ahosen mukaan talvella oli jo viitteitä kivuista, miehen mukaan yllätys oli, kuinka nopeasti lonkka on mennyt huonompaan kuntoon. Ahonen on ollut aiemmin saman tilanteen edessä, jolloin Padasjokelainen puri hammasta tuskissaan ja jatkoi rakasta lajiaan. Lonkka meni silloin niin huonoksi, ettei vaihtoehtoja ollut kuin uusia tekolonkka. Miehen mukaan sama olisi nyt toiseen lonkkaan edessä, eikä Ahosen mukaan siihen ole vielä tarvetta normaalissa elämässä.
Jatkosta Ahonen ei osaa sanoa mitään. Mies aikoo katsoa tulevaisuutta ilman paineita, harrastepohjalta. Helppoa se ei varmasti Ahosen kaltaisella kilpailuvietillä tule olemaan.
Xracing / Joppe Askolin