Trial jatkaa SM-viikon ohjelmassa

Gael Chatagno ajoi X-trialin Suomen mestariksi viime kesänä Lahden SM-viikolla.
Kuva
Jani Hovi
X-trialin Suomen mestaruus ratkaistaan maaliskuun alussa SM-viikolla.

YLEn SM-viikko järjestetään ensi vuonna maaliskuun alussa Jyväskylässä. Kuten ajankohdasta voidaan päätellä, mukana on tällä kertaa talvilajeja. Tästä huolimatta suuret katsojamäärät televisiolähetyksissä saanut trial jatkaa tälläkin kertaa SM-viikolla mukana. Tällä kertaa X-trialin mestaruuksista kaasutellaan kuitenkin hallissa, jolloin olosuhteet ovat hyvät. Tuttuun tyyliin Suomen mestaruudet jaetaan TR1-luokassa ja lisäksi samaan aikaan TR3- ja TR5-luokissa kisataan Suomen Cupissa. Kilpailupäivä on 8. maaliskuuta ja TR1-luokan finaali lähetetään jälleen suorana lähetyksenä YLEn kanavilla.

Alla kilpailun alustava aikataulu.

d