Toukokuunajo jäi kesken metsäpalon vuoksi

Maastopalo keskeytti tänään Toukokuunajon.
Kuva
Pasi Järviö
Tänään Orimattilassa kaasuteltu 57. Toukokuunajo jouduttiin keskeyttämään varsin harvinaisesta syystä, reitillä syttyi nimittäin metsäpalo.

Perinteinen Toukokuuajo kaasuteltiin tänään Orimattilan maastoissa ja kilpailusta muodostuikin varsin erikoinen koitos. Jo aamun alussa kilpailun siirtymillä syttyi kaksi pientä metsäpaloa, jotka saatiin kuitenkin varsin nopeasti sammutettua järjestäjien ja kuljettajienkin avustuksella. Päivän edetessä tilanne kuinkin paheni, kun viimeisellä kierroksella syttyi maastopalo kierroksen toisella maastokokeella.

- Tässä oli isonkin paljon vaara, mutta onneksi komentoketju toimi hyvin. Kuljettajat pysähtyivät maastokokeella ja jäivät tamppaamaan maata. Yksi kuljettaja ajoi meidän järjestysmiesten luo hakemaan apua. Soitimme heti hätänumeroon ja palokunta saapui nopeasti paikalle. Ehdimme sitä ennen kyllä tyhjentämään kaikki juomapullot maastoon, kilpailun järjestellyissä mukana ollut Pasi Järviö kertoi.

Yleiskilpailun osalta tuloksiin laskettiin vielä tuon kahdeksannen maastokokeen aika ja yleiskisan voitto meni Eemil Pohjolan nimiin. Hugo Svärd jäi hänellä 49 sekuntia ja oli toinen. Antti Ahtila kaasutteli kolmanneksi, mutta jäi kärkikaksikolle jo lähes neljä minuuttia. Jani Salonen oli neljäs ja Miko Mellin viides.

V40-luokan Suomen cupissa kovinta vauhtia piti Mika Karma. Toiseksi ajanut Teemu Sundelin jäi Karmalle lähes kolme minuuttia. Sami Eskola vielä ennen viimeistä tuloksiin kirjattua maastokoetta toisena, mutta jäi lopulta kolmanneksi neljän sekunnin erolla Sundeliniin. Janne Rantanen oli neljäs ja Santeri Enjala viides.

V50-luokan Suomen cupin voitto meni Sami Ikosen nimiin viiden sekunnin turvin ennen Antti Lainetta. Tom Virolainen jäi Ikosella 33 sekuntia ja oli kolmas. Timo Soanjärvi oli neljäs ja Niko Pahlberg viides.

B-luokan voitto meni Santtu Kanervolle, ennen Rasmus Putkosta ja Ukko Laaksosta. C-luokan ykkönen oli Ville Heikkilä, ennen Tomi Korkkaa ja Jani Teivaalaa. Kolmikko nousi suoraan B-luokkaan.

Naisten luokassa oli vain yksi osallistuja ja voitto meni Mari Tiihoselle.

V60-luokan kärkikolmikon muodostivat Jussi Tuomisto, Reijo Karppinen ja Pekka Sointula.

Classic-luokassa Ari Kannela ajoi voittoon ennen Robert Lindroosia. Luokassa ei ollut enempää kuljettajia.

Täydelliset tulokset.