Tiukkaa taistelua avauserissä

Juuso Matikainen otti MX1-luokan ensimmäisen erän voiton.
Kuva
Jani Hovi
Alavuden SM-motocrossin ensimmäiset erät tarjosivat tiukkaa taistelua.

MXC/A-luokka avasi päivän ja erän startin otti nimiinsä Saku Mansikkamäki, saaden peräänsä pistekärjessä olevan Kasimir Hinderssonin. Hindersson otti kärkipaikan haltuunsa jo ensimmäisellä kierroksellä, eikö luovuttanut sitä enää muille erän lopun aikana. Mansikkamäki ajoi toisena parin kierroksen ajan, mutta joutui keskeyttämään sen jälkeen teknisen vian vuoksi. Nico Stenberg otti kakkospaikan haltuunsa, mutta menetti sen aivan erän lopussa Mikk Martin Löhmukselle.

Hienoa taistelua

MX2-luokan startin otti nimiinsä Aleksi Kurvinen, joka sai peräänsä Matias Vesterisen, Kimi Koskisen, Emil Silanderin ja Priit Rätsepin. Koskinen putosi parin kierroksen aikana viidenneksi, Silanderin ja Rätsepin ohitettua hänet. Pian Silander sai myös antaa periksi Rärsepille ja kierrosta myöhemmin saman kohtalon koki myös Vesterinen.

Kuuden kierroksen jälkeen Kurvisen johto oli kaksi sekuntia Rätsepiin, jonka perässä tulivat Vesterinen, Silander, Koskinen ja Mauno Nieminen. 10 ajetun kierroksen jälkeen Kurvinen, Rätsep ja Silander olivat kärjessä samassa nipussa. Koskinen oli kuuden sekunnin päässä neljäntenä ja hieman yllättäen Vesterinen oli pudonnut 10 sekunnin päähän viidenneksi.

13 kierroksen alussa Kurvinen teki pienen virheen ja Rätsep nousi kärkeen. Koskinen oli samalla löytänyt lisää vauhtia ja ohitti Silander, ja kärkinelikko oli ihan yhdessä nipussa. Nopeasti Rätsep kuitenkin repi parin sekunnin eron Kurviseen, jonka perässä oli nyt Silander ja hänen perässään Koskinen. Rätsep ajoi varmasti erävoittoon, mutta hänen takanaan ratkottiin vielä viimeisellä kierroksella sijoituksia. Tuolloin Silander nousi toiseksi ja jätti Kurvisen kolmanneksi. Koskinen oli neljäs  Vesterinen viides

Matikaisen heiniä

MX1-luokan startin otti nimiinsä Juuso Matikainen, saaden peräänsä Kim Savasteen, Indrek Mägin, Karel Kutsarin, Harri Yli-Villamon ja Santtu Tiaisen. Yli-Villamo ja Tiainen kolaroivat kolmannessa kurvissa ja samaan kasaan ajoi vielä perässä tullut Miro Lehto.

Kutsar kaatui puolestaan toisella kierroksella ja menetti useita sijoja, ottaen kuitenkin seuraavalla kierroksella usean sijan takaisin ja oli neljännen kierroksen jälkeen viides. Kärjessä Matikaisen etumatka Savasteeseen oli tuossa vaiheessa kolme sekuntia ja kolmantena olevaan Mägiin viisi sekuntia. Roni Salin ajoi hyvää kisaa ja oli neljäntenä.

11 kierroksen jälkeen Matikaisen johto oli Savasteeseen oli seitsemän sekuntia, joka oli saanut peräänsä Kutsarin. Mägi oli 11 sekunnin päässä Matikaisesta neljäntenä ja Salin oli viides. Vähitellen Savaste ja Kutsar tavoittivat Matikaista, mutta eivät päässeet iskuetäisyydelle. Matikainen ajoi virheettömän erän ja otti voiton. Savaste sai pidettyä Kutsarin takanaan ja oli toinen. Mägi oli neljäs ja Tiainen nousi lopussa viidenneksi.