Tiukka kisaviikonloppu Raumalla

MM-sarjaa kiertävä Santtu Tiainen nähdään myös Raumalla. MM-sarjaa kiertävä Santtu Tiainen nähdään myös Raumalla.

MX2 -luokassa Jami Numminen lähteen kilpailuun osoittamaan, että Hyvinkään SM-kilpailun ensimmäisen erän vauhti on tallella ja on varmasti yksi kilpailun suosikeista.

Kahro sitten mukaan

MX2 -luokan SM-sarjan kärjessä oleva Viron Erki Kahro ei ollut alunperin tulossa Raumalle, mutta Xracingin saaman viime hetken tiedon mukaan Kahro on jälki-ilmoittautuneena kilpailussa mukana. Lauantaina starttipuomilla nähdään myös viime vuoden mestari Henric Stigell, joka avaa näin ollen SM-kautensa. Sarja-avauksen aikaan Stigell osallistui Portugalissa EMX2 -luokkaan, jossa KTM -kuljettajan matka loppui valitettavasti last chance -erään.

Tiainen haastaa Erikssonin

MX1 -luokassa molemmat lähdöt voittanut Toni Eriksson lähtee puolestaan jahtaamaan jatkoa voittoputkelleen. Tällä kertaa Eriksson saa sarjan vakiokiertäjien lisäksi vastaansa Stigellin ja myös MX1 -luokan MM-sarjaa kiertävän Santtu Tiaisen. Luvassa on näin olleen erittäin mielenkiintoinen kilpailu.

Savaste radalla

Sunnuntaina ajettavassa MX C/A -luokan Suomen Cupissa nähdään myös hienoja suorituksia viime viikonloppuna esittänyt Kim Savaste. Savaste kiertää normaalisti EM-sarjan lisäksi Saksan ADAC -sarjaa, mutta tänä viikonloppuna Savaste haastaa Suomen huiput C/A -luokan kuljettajat. Tiukimmin sarjan kokonaisvoitosta tulevat varmasti taistelemaan viime vuoden mestari Joel Kolehmainen ja Jere Haavisto.

Sihvonen suosikki

Myös MXJ -luokan Suomen käynnistyy sunnuntaina. Sarjan viime vuoden mestari Mikael Kaipanen ei ole puolustamassa voittoaan, vaan ajaa tänä vuonna jo MX2 -luokassa.

Suurimpana suosikkina sarjaan lähtee Miro Sihvonen, joka näytti Laitilassa muille ajamisen mallia, voittamalla kaikki neljä ajettua erää. Kovimman haasteen Sihvoselle ennalta antavat Laitilassa toiseksi ja kolmanneksi ajaneet Emil Silander ja Jyri-Pekka Nurmonen. Mielenkiintoisena nimenä Rauman kisaan starttaa, nykyisin endurosta paremmin tunnettu Joni Kaivolainen, jonka tarkoituksena on tällä kaudella ajaa myös MXJ -luokan motocross kilpailuja.

Kohusarja alkuun

Paljon talven aikana kohutut MXV -luokkien Suomen Cupit käynnistyvät myös viikonloppuna.

Varmasti kovinta veteraanien kovinta vauhtia tulee pitämään Miska Aaltonen, joka näytti Laitilassa monella A-luokankin kuljettajalle vauhtia. Sarjan viime vuoden menestyjien lisäksi seurattavana nimenä esille voisi nostaa Jyrki Louhen. Mainetta jääkiekkokaukalossa niittänyt Louhi on 'eläkepäivillään' siirtynyt aktiiviseksi motocrossharrastajaksi ja ajaa nyt ensimmäisen kilpailunsa veteraaniluokassa. Louhihan tunnetaan nykyisin myös motocrossin lajiryhmästä.

Kärkkäinen vs. Mertsalmi

Naisten luokan MX-liiga käynnistyy myös Raumalta. Kuljettajia on kilpailuun ilmoittautunut yhteensä 15, eli luokka on ilahduttavasti kasvussa. Kovinta vauhtia luokassa tulevat varmasti pitämään, enduron EM-sarjassa kesäkauden avannut Sanna Kärkkäinen ja Päijänteen ympäriajosta yleisen luokan SM-pisteitä saalistanut Hanna Mertsalmi.

Aikataulu

Lauantai 11.5.2013

8:15 Kuljettajakokous lähtöpuomeilla

8:30-9:05 MXD + MXV 55 Starttiharjoitus 5 min
Liiga + Cup Harjoitus + aika-ajo 15 min + 15 min

9:10-9:45 MXV 45 Cup Starttiharjoitus 5 min
Harjoitus + aika-ajo 15 min + 15 min

9:50-10:25 MXV 34 Cup Starttiharjoitus 5 min
Harjoitus + aika-ajo 15 min + 15 min

10:30-11:05 MX2 SM Starttiharjoitus 5 min
Harjoitus + aika-ajo 15 min + 15 min

TAUKO

11:50 MXD + MXV 55 Tutustumiskierros
12:00 Liiga + Cup 1.erä 15 min + 2 kierr.

12:25 MXV 45 Cup Tutustumiskierros
12:35 1.erä 15 min + 2 kierr.

13:00 MXV 35 Cup Tutustumiskierros
13:10 1. erä 15 min + 2 kierr

13:35 MX1 SM Tutustumiskierros
13:45 1.erä 30 min + 2 kierr.

TAUKO

14:55 MXD + MXV 55 Tutustumiskierros
15:05 Liiga + Cup 2. erä 15 min + 2 kierr.

15:30 MXV 45 Cup Tutustumiskierros
15:40 2. erä 15 min + 2 kierr.

16:05 MXV 35 Tutustumiskierros
16:15 2.erä 15 min + 2 kierr.

16:40 MX2 SM Tutustumiskierros
16:50 2. erä 30 min + 2 kierr.

Sunnuntai 12.5.2013

MXJ-luokka jaetaan kahteen ryhmään, A ja B.

8:00-8:35 MXC/A Cup Starttiharjoitus 5 min
Harjoitus + aika-ajo 15 min + 15 mim

8:40-9:15 MXJ Cup Starttiharjoitus 5 min
Harjoitus + aika-ajo 15 min + 15 min
15 nopeinta finaaliin loput karsintaerään

9:20-9:55 MXJ Cup Starttiharjoitus 5 min
Harjoitus + aika-ajo 15 min + 15 min
15 nopeinta finaaliin loput karsintaerään

10:00-10:35 MX1 SM Starttiharjoitus 5 min
Harjoitus + aika-ajo 15 min + 15 min

10:40-11:05 MXJ Cup Last Chance
tutustumiskierros
Last Chance 10 min + 2 kierr.
10 nopeinta finaaliin + 4 vara-ajajaa

TAUKO

11:50 MXC/A CUP Tutustumiskierros
12:00 1. erä 20 min + 2 kierr.

12:30 MXJ Cup Tutustumiskierros
12:40 1. erä 25 min + 2 kierr.

13:15 MX1 SM Tutustumiskierros
13:25 1. erä 30 min + 2 kierr.

TAUKO

14:30 MXC/A Cup Tutustumiskierros
14:40 2.erä 20 min + 2 kierr.

15:10 MXJ Cup Tutustumiskierros
15:20 2. erä 25 min + 2 kierr.

15:55 MX1 SM Tutustumiskierros
16:05 2. erä 30 min + 2 kierr.

Aikataulumuutokset mahdollisia

Järjestäjän terveisen kilpailijoille

Kuljettajien on huomioitava muuttuneet katsastus- ja äänenmittausajat, lauantaiaamuna kello 07:00-08:30 ja sunnuntaiaamuna kello 07:00-08:00. Toivotaan mahdollisimman monen kuljettajan tekevän ilmoittautumisen, katsastuksen ja äänenmittauksen jo edellisenä iltana.

Varsinkin MXJ-luokan on huomioitava tiukka aikataulu, koska luokka tullaan kaikella todennäköisyydellä jakamaan kahteen ryhmään A ja B. Kuljettajien on otettava huomioon myös kuljettajakokous, joka pidetään sääntöjen mukaan lähtöpuomilla 15 min ennen harjoitus- ja aika-ajoja.

Lähtöluettelo

http://fin-enduro.com/rasmk/ilmolist.php?kilpaid=606

Lisätietoa kilpailusta

http://www.rasmk.fi/