
Tiistain 10 kysymystä: Mikael Miettinen
1. Kauanko olet ajanut?
9- vuotiaana sain ensimmäisen 60 kuutioisen crossipyörän. Kun kasvoin siitä ulos, olin pari vuotta ajamatta, ennen kuin taas 13-vuotiaan aloitin uudelleen.
2. Paras saavutuksesi?
Sunnuntainen voitto Nurmijärvellä. Toki kirkkaana on mielessä myös viime syksyllä ajettu kakkossija nuorten SM-osakilpailussa ja sen avulla voitettu SM-pronssi. Tyytyväinen olen myös viime kesänä Italiassa ajettuun EM-osakilpailuun, jossa ajoin parhaimmillani neljänneksi nopeimman pätkäajan.
3.Miten harjoittelet?
Viikossa tulee 4 – 6 harjoitusta. Niistä noin kolme kertaa on ajoa ja loput talvisin hiihtoa, punttisalia ja salibandya.
4. Esikuvasi?
Mia ei oikeastaan ole varsinaista esikuvaa. Salmisen Juhan ja Kantosen Oskun suorituksia tulee seurattua kuitenkin aktiivisesti.
5. Sponsorit?
Suzuki, Allright Europe, PowerBalance, K-Market Pornainen, Teippi Z, Racegear, Anno Desing ja Photo Virpi Miettinen.
6. Mistä pidät endurossa?
Kilpailujen vaihtelevuus on paras asia. Lisäksi endurossa saa tehdä suorituksen ihan yksin ja se on pitkäkestoinen.
7. Paras muistosi ajamisen parista?
Elämäni kolmantena kilpailuna ajoin vuonna 2009 Päitsin. Olin tuolloin kilpailun nuorin osallistuja ja pääsin sitä kautta jopa Urheiluruudun haastatteluun. Siitä jäi mukava muisto.
8. Tavoitteesi?
Tänä vuonna nuorten Suomenmestaruus ja 2504t-luokassa kahdeksan joukkoon loppupisteissä.
9. Suosikki aineesi koulussa?
Liikunta ja myynnilliset aineet.
10. Mikä näistä on tärkeintä: koulu, enduro vai tytöt?
Tytöt ja enduro kilpailee keskenään. Vaikkakin panostan myös kouluun paljon, sillä mielestäni se on hoidettava myös mahdollisimman hyvin.
Jani Hovi / Xracing