Teikari taistelun jälkeen prossille

Kim Teikari otti SM-pronssin. Kuva: Jani Hovi / Xracing Kim Teikari otti SM-pronssin. Kuva: Jani Hovi / Xracing

E1 -luokassa kauden viimeiseen kisapäivään lähdettiin tiukassa tilanteessa. Kaksi kirkkainta mitalia oli jo jaettu, mutta prossin kohtalo ratkaistiin Kim Teikarin ja Jaakko Överstin välillä. Kaksikolla oli eroa vain kaksi pistettä, Teikarin hyväksi.

Jämsässä solisluunsa murtanut Teikari ei päässyt lauantaina vielä parhaaseen mahdolliseen vauhtiin, mutta tänään aamulla meno oli jo paljon parempaa. Päivän puolessa välissä Teikari oli neljäntenä, Överstin edellä. Kahdella viimeisellä maastokokeella vauhti kuitenkin hiipui ja vauhtiaan kiristänyt Översti tuli Teikarin ohitse. Maalissa Översti oli neljäs ja Teikari viides. Tämä tarkoitti sitä, että kaksikko oli SM-tilanteessa tasapisteissä. Tämä kuitenkin riitti Teikarille, sillä hänellä on kauden ajalta parempi yksittäinen kisasijoitus. Näin ollen Päijänteen ympäriajon sunnuntaipäivän kakkossija ratkaisi SE-Teamin Honda -kuljettajalle pronssin.

- Olin seitsemän viikkoa ajamatta solisluun takia ja ajo oli vaikeaa. Tänään ajo oli parempaa kuin eilen, mutta käsi kipeytyi kuitenkin tänäänkin päivän lopussa. Olen kuitenkin todella onnellinen urani ensimmäisestä SM-mitalista, Teikari riemuitsi.

Aitan ensimmäinen

E1 -luokan voittoon ajoi tänään Niko Aitta. Aitta ajoi tänään jokaisella maastokokeelle luokan pohja-ajan, mutta helpolla ei voitto tullut.

[kuva1]
Niko Aitta

- Jalkatappi meni poikki ja ilman takajarrua ajoin alussa, mutta muuten kulki hyvin. Nyt on tullut keskityttyä treenaamiseen ja viihdehommat on jätetty vähemmälle, joka näkyy kyllä tuloksissa, uransa ensimmäisen SM-voiton ottanut KTM -kuljettaja kertoi.

Toinen tänään oli Viron Priit Biene ja kolmas Dick Bergman.

E1 Riihimäki, sunnuntai

1. NikoAitta
2. Priit Biene +1:46
3. Dick Bergman +2:24
4. Jaakko Översti +3:12
5. Kim Teikari +4:03

[kuva2]
Jaakko Översti jäi niukasti mitalien ulkopuolelle

Xracing