Team Racingbike Finlandille menestystä Räyskälässä ja Virossa

Teksti
Sampo Rainio voitti Virossa.
Kuva
Marko Panula
Team Racingbike Finlandin kuljettajat kunnostautuivat Racingbiken nimikkoendurokilpailussa Räyskälässä sekä motocrossissa Virossa.

Menneenä lauantaina ajettiin Lopen Räyskälän lentokenttäalueella Racingbike Enduro Sprint. Kilpailuluokasta riippuen kuljettajat kiersivät noin 10 kilometrin pituisen kilpailureitin 2-6 kertaa. Upea, hiekkapohjaiseen maastoon tehty reitti kului päivän edetessä, ja tarjosi näin lisähaastetta iltapäivällä ajaneille SM-luokille (ei SM-kilpailu). Sekä kilpailutapa että sää suosivat tällä kertaa yleisöä, ja Lopella nautittiin aurinkoisesta kesäpäivästä. 

Racingbike Finland oli näyttävästi edustettuna nimikkokilpailussaan. Parasta vauhtia piti yllä A2-luokassa ajanut Jiri Leino, joka ajoi hienosti voittoon. Yleistuloksissa Leinon tulos oikeutti kolmanteen sijaan. Myös Roni Salin voitti oman B2-luokkansa, ja oli tällä tuloksella yleiskilpailun kahdeksas.

MX85-luokassa kilpaileva Sampo Rainio on treenannut menneellä viikolla Virossa. Harjoitus huipentui lauantaina Türissa ajettuun Viron mestaruuskilpailuun, joka sujui Rainiolta mallikkaasti. Hän ajoi aika-ajossa nopeimman ajan, ja pääsi näin ollen valitsemaan ensimmäisenä puomipaikkansa. Ensimmäisen erän Rainio ajoi pääosin toisena, mutta viimeisellä kierroksella tehty hieno ohitus toi erävoiton. Toisessa erässä Rainio siirtyi johtoon jo toisella kierroksella, ja ajoi voittajana maaliin. Lopputuloksena näin ollen hieno kokonaiskilpailun voitto.

Kaikki tulokset Räyskälä

Kaikki tulokset Viro