Team Racingbike Finland voitokkaana Orimattilan Toukokuunajossa

Jiri Leino. Jiri Leino.

Orimattilassa järjestettiin viikonloppuna 52. Toukokuun ajo. Sää suosi kilpailijoita, ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Team Racingbike Finland oli mukana useammassakin sarjassa komein tuloksin. A-luokassa ajanut Jiri Leino kuittasi pienistä hankaluuksista huolimatta nimiinsä sekä luokka- että koko kilpailun voiton. V40 luokassa ajanut Tero Koskinen sijoittui toiseksi, ja myös Antti Ahtila ajoi hienosti ollen nuorten U20-luokan kolmas.

Viikonlopun motocross-kilpailut ajettiin Mäntyharjulla. MX65- ja MX85-luokat ajoivat EM-osakilpailun, joka toimi samalla suomen osalta MM-kisojen karsintakilpailuna. MX125-luokkaa ajoi niin ikään MM-karsintakilpailun ja MXJ jatkoi Suomen Cup:ia. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna myös krossikisa päästiin ajamaan kesäisessä säässä.

EM-sarjassa parhaiten tiimiä edusti MX65-luokassa ajanut Eelis Viemerö #456, joka oli yhteistulosten 14. MX85-luokassa Miika Lammi #419 sijoittui 20 parhaan joukkoon. Edelle ehti pääosin ulkomaalaisia kilpakumppaneita, joten Miika todennäköisesti nähdään kesällä Viron MM- kilpailussa. MX125-luokan MM-karsinnassa Joni Mäkelä #427 oli hienosti kolmas, mikä todennäköisesti vie myös Jonin Viroon. MXJ-luokan Suomen Cup-osakilpailussa Valter Vikstedt #188 sijoittui viidenneksi.

Team Racingbike Finland tiedotus