Tasapistein viimeiseen erään

Jeffrey Herlings voitti ensimmäisen erän kauden päätöksessä.
Kuva
Ray Archer
Jeffrey Herlings ja Romain Febvre lähtevät tasapistein kauden viimeiseen erään, Herlingsin voittaessa hetki sitten päättyneen päivän ensimmäisen erän.

Aamun aika-ajoissa Jeffrey Herling antoi jälleen näytteen vauhdistaan, kellottamalla pohja-ajan. Romain Febvre oli aika-ajon kakkonen ja Tim Gajser kuudes.

Ensimmäisen erän startin otti nimiinsä Jorge Prado, perässään Febvre, Jeremy Seewer, Herlings ja Tony Cairoli. Gajser oli startin jälkeen kahdeksas. Kahden ensimmäisen kierroksen aikana Herlings näytti ottavan tilanteen rauhallisesti ja ajoi neljäntenä, mutta Febvre sen sijaan yritti tiukasti Pradon ohi, kuitenkaan onnistumatta siinä. Prado näytti jarruttelevan koko letkaa ja viidenneksi noussut Gajser ajoi vähitellen Herlingsiä kiinni. Kolmannella kierroksella Seewer teki pienen virheen ja kaatui, pudoten kuudenneksi. Febvre yritti kaikkensa päästä Pradon ohi, mutta ei siinä vaan onnistunut. Kun Febvre joutui käyttämään välillä hitaampia linjoja yrittäessään ajaa Pradon ohi, pääsi Herlings kuittaamaan Febvren ja nousi toiseksi. Vain puolen kierroksen kuluttua Herlings ohitti helposti Pradon ja ajoi hetkessä puolentoista sekunnin johdon.

Neljännellä kierroksella viidentenä ja kuudentena olleet Seewer ja Cairoli kolaroivat keskenään. Valitettavasti viimeistä MM-kilpailuaan ajaneen Cairolin vaihdepoljin meni poikki ja italialainen joutui keskeyttämään erän.

Viimein viidennellä kierroksella Febvre ohitti Pradon, mutta Herligns oli jo viiden sekunnin päässä. Moni luuli erän voittotaistelun olevan tässä vaiheessa jo ohi, mutta Febvre ei luovuttanut, vaan ajoi puolet erosta kiinni seuraavan kolmen kierroksen aikana. Herlings iski takaisin ja ajoi eron takaisin kolmeen ja puoleen sekuntiin parin kierroksen aikana, kunnes Febvre otti jälleen sekunnin erosta pois. Kun erää oli jäljellä viisi minuuttia, johti Herlings kilpailua 2,7 sekunnin erolla Febvreen. Gajser tuli kolmantena, kolmen sekunnin päässä Febvrestä.

Gajser näyttikin olevan kolmikon nopein erän lopussa ja hän ajoi Febvren kiinni, kun erää oli jäljellä kolme kierrosta. Herlings oli puolestaan vain puolitoista sekuntia Febvren edellä, joten kärkikolmikko oli lähes yhdessä nipussa. Viimeisellä kierrokselle lähdettäessä Herlingsin johto oli sekunnin Febvreen, Gajserin ollessa kaksi sekuntia Febvren perässä.

Kukaan kärjessä ei tehnyt virheitä, vaan Herlings ajoi voittajana maaliin, ennen Febvreä ja Gajseria. Seewer oli neljäs ja Prado viides. Miro Sihvonen joutui keskeyttämään erän kolmannella kierroksella.

MM-pisteissä tilanne on todella jännittävä. Herlings ja Febvre ovat nyt tasapisteissä sarjan kärjessä. Gajser on kolmantena, mutta jo 19 pisteen päässä kärkikaksikosta.

Kauden viimeinen MM-erä käynnistyy Suomen aikaan klo 16.