Tasaisuus löytymässä Söderbergillä
MM-sarjan viides osakilpailu ajettiin Atlantin rannalla Saint Jean d’Angelyssa Ranskassa. Kilpailupäivää edeltäneen illan ukkosmyrsky kasteli teknisen radan liukkaaksi ja tarjosi reilun haasteen ajajille. Ludde Söderberg sijoittui ensimmäisessä erässä 19:nneksi napaten taas arvokkaita MM-pisteitä ja toisessa erässä 21:nneksi niukasti pisteiden ulkopuolelle.
”Olen tyytyväinen. On ilo huomata, että kehitystä on tullut. Pystyin samoihin tuloksiin kuin aiemmissa osakilpailuissa, vaikka nyt vastassa oli lisää kovia nimiä ja todella tekninen rata. Toisen erän MM-pisteet karkasivat käsistäni heti alussa, kun startissa edelleni pääsi muutama kaveri, joista olisi pitänyt päästä heti ohi ennen kuin pakka levisi”, iloitsi Söderberg.
MX2-luokan voittiTommy Searle toisen erän voitollaan,Zachary Osborne oli toinen ja kolmas oliGautier Paulin. Harri Kullas oli kilpailun yhdeksäs.
ICE1RACING –juniorikuljettaja Santtu Tiainen sijoittui MX1-luokan ensimmäisessä erässä 29:nneksi ja toisessa erässä 32:nneksi.”Viikonloppu oli vaikea mie. En ole koskaan ajanut noin teknisellä radalla. Paukut olisi riittänyt, mutta tekniikka ei vielä”, harmitteli Tiainen.
MX1-luokan voitti Steven Fossard voittamalla toisen erän. Toiseksi kilpailussa sijoittui Antonio Cairoli ja kolmannen sijan otti Clement Desalle.
MM-sarja jatkuu Aguedassa Portugalissa seuraavalla osakilpailulla 12.6.
ICE1RACING tiedotus