Tapahtumarikkaat toiset erät

Päivä Hyvinkäällä päättyi Erki Kahron juhlaan. Kuva: Jani Hovi / Xracing Päivä Hyvinkäällä päättyi Erki Kahron juhlaan. Kuva: Jani Hovi / Xracing

MXC/A-luokassa jatkui jälleen Sampo Rainio show. Rainio otti startin nimiinsä ja karkasi muilta. Toiseksi kaasutellut Arttu Sihvonen jäi Rainiolle puoli minuuttia. Kolmas oli Kasper Kangasniemi.

Erän jälkeen joukko lähdön kärkikuljettajia otettiin puhutteluun ilmeisesti punaristilipun huomiotta jättämisestä. Alustavan tiedon mukaan Kangasniemi nousi rangaistuksien jälkeen toiseksi, mutta kolmatta kuljettajaa ei podiumille saatu. Lopulta Niko Ahokas vahvistettiin erän kolmanneksi.

Haavistolle myös tupla

MX2-luokan startissa kärkeen ampaisi Juuso Matikainen, perässään Tatu Junnola ja Juha Kaitanen. Ensimmäisen erän voittanut Jere Haavisto oli sijan 10 tuntumassa ja kolmanneksi siinä ajanut Roni Kytönen puolestaan sijan 20 kohdilla. Haavisto oli kuitenkin porukan nopein kuljettaja ja nousi parin kierroksen jälkeen toiseksi. Muutamassa kierroksessa hän ajoi Matikaisen kiinni ja meni nopeasti myös ohi, ottaen heti pienen raon Matikaiseen. Samaan aikaa kovaa nousua tehnyt Emil Silander oli noussut neljänneksi Junnolan perään. Waltteri Koskinen oli viides ja Kaitanen kuudes.

Erän puolen välin jälkeen Silander ja Koskinen ajoivat Junnolan ohi, joka kaarsikin heti sen jälkeen varikolle. Aika-ajoissa loukkaantunut olkapää ei kestänyt ja Junnola joutui keskeyttämään. Samalla Santeri Kinnunen nousi viidenneksi.

Samaan aikaan myös kärjessä tapahtui, kun Matikaisen pyörä rupesi savuttamaan ja mies putosi pelistä pois. Näin ollen Silanderin ja Koskisen kamppailu kolmannesta sijasta vaihtui kakkossijan taisteluun. Silander piti kuitenkin pintansa ja kasvatti eroa Koskiseen.

Kärjessä Haavisto ehti kaatumaankin toiseksi viimeisellä kierroksella ja ajoi silti selvään voittoon. Silander oli toinen ja Koskinen kolmas. Kinnunen otti neljännen sijan ja huiman nousun tehnyt Kytönen oli viides.

Kahrolle ei löytynyt voittajaa

MX1-luokan toisen erän startti oli ensimmäisen toisinto, Mauno Hermusen ottaessa lähdön nimiinsä. Erki Kahro oli toisena ja Joni Roos kolmas. Ensimmäisessä erässä startissa epäonnistuneet Joni Numminen ja Niko Koskela olivat myös kärkiviisikon tuntumassa. Numminen putosi pelistä ensimmäisenä kaaduttua ja samalla hän myös loukkasi itseään. Hetkeä myöhemmin myös Koskela kaatui ja menetti sijoituksia.

Nummisen maatessa hoitohenkilökunnan kanssa radan varressa, tapahtui myös tämän erän puhuttanein hetki, kun usea kuljettaja hyppäsi punaristilipuilla.

Kahro jatkoi johdossa ja Roos hänen perässään. Kolmanneksi noussut Karl-Robert Reinike kurvasi ratavarikolle, mutta lähti kuitenkin jatkamaan kilpailua. Reiniken takavanne ja pinnat olivat kuitenkin vaurioituneet niin pahasti, että hän putosi pelistä pois.

Teemu Keljo nousi tuossa vaiheessa kolmanneksi, Toni Eriksson neljänneksi ja Hermunen ajoi viidentenä. Pian Hermunen kuitenkin joutui antamaan tilaa takana tulleelle Santtu Tiaiselle ja uutta nousua tehneelle Koskelalle.

Kärjessä Kahro teki vähitellen eroa Roosiin, eikä Keljokaan saanut eroa kärkeen kiinni. Eriksson tuli jo 20 sekunnin takana neljäntenä, Tiaisen seuratessa parin sekunnin päässä.

Lopussa sijoitukset ei muuttunut, vaan Kahro ajoi voittoon ennen Roosia ja Keljoa.

Erän jälkeen tuomaristo ei antanut rangaistuksia punaristilipulla hyppäämisestä, lipun ollessa huonosti näkyvissä.

Xracing