Tampere Supercrossin SX2 Challengen voittajat selvillä

Teksti
Kuva
Antti Peltola
Tampere Supercrossin 10 ensimmäistä osallistumisoikeuden saanutta kuljettajaa ovat nyt selvillä.

Kotimaisen motocrossin kauden huipentuma järjestetään jälleen Tampereella, kun jo 11:nnen kerran järjestettävä Tampere Supercross kaasutellaan Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 7.-8.11.2025. Suureen suosioon noussut tapahtuma on ollut jo muutaman edellisen kerran loppuunmyyty. Näin kilpailuun mukaan pääsevät kuljettajat pääsevät ajamaan tuhatpäisen yleisön edessä ja hankkimaan sitä kautta tukijoilleen parempaa näkyvyyttä kuin missään muualla Suomessa koko vuoden aikana.

Nuorten kuljettajien SX2-luokka tulee olemaan näyttävässä roolissa Tampere Supercrossissa myös tänäkin vuonna ja viime vuoden tavoin he pääsevät ajamaan yleisön eteen kolme finaalia illassa. Samalla kuljettajat pääsevät taistelemaan myös luokan 2 000 euron palkintorahapotista, jollaista ei ole tarjolla missään muualla Suomessa.

Kuten kahtena aiempana vuonna, kilpailun promoottori tarjoaa osallistumisoikeuden luokkaan 10:lle parhaalle kuljettajalle SM-sarjan pistetilanteen mukaan neljän ajetun kilpailun jälkeen. Kauden neljäs SM-kilpailu kaasuteltiin viikko sitten Karkkilassa ja näin ollen nämä 10 kuljettajaa ovat nyt selvillä.

Osallistumisoikeuden kilpailuun saivat:

  • Stenberg Nico, Silve Racing 
  • Jaakonsaari Onni, Team Keljon Konehuolto 
  • Hindersson Kasimir, Team Motopalvelu 
  • Rainio Sampo, Beta Racing Suomi 
  • Koskinen Simo, KRT Kawasaki
  • Ruuth Eemil, Team Motopalvelu 
  • Lehtinen Eliel, Team Keljon Konehuolto 
  • Vehviläinen Vilho, JPV Racing 
  • Vähäpesola Heikki, WWW.LOUKKO.COM 
  • Mansikkamäki Saku, Silve Support Team Silve Racing

Kilpailun järjestäjä jakaa vielä kaksi wild card -paikkaa ja nämä kuljettajat julkistetaan myöhemmin. 

Tampere Supercrossin liput ovat myynnissä täällä. Jäljellä on normaalien lippujen lisäksi vielä muutamia kymmeniä Premium -lippuja, sekä VIP-lippuja.

Tampere Supercross ajetaan 7.-8.11.2025