Tamminen Betan väreihin

Mika Tamminen ajaa alkavalla kaudella Betalla.
Kuva
Tiedote
Mika Tamminen nähdään alkavalla kaudella Betan ohjaimissa enduron SM-sarjassa. Jämsäläinen saattaa ajaa myös EM-osakilpailuja vuoden aikana.

Mika Tamminen ajoi kaudella 2012 Betalla ja nyt jämsäläinen tekee paluun italialaismerkin sarviin. Tamminen ajaa ensi kaudella Beta RR 2T 300 Racing -pyörällä enduron E3-luokan SM-sarjassa maahantuojan Snellman Motosportin Beta Racing Suomi -tiimissä. Tamminen kävi testaamassa Teemu Latostenmaan pyörää syksyllä ja innostui pyörästä.

- En ollut aiemmin ajanut Betan 300-kuutioisella kaksitahtipyörällä, mutta olin kuullut siitä hyvää. Kun pääsin testaamaan pyörää, totesin sen olevan hyvinkin juttujen mukainen. Pyörän moottori on todella vääntävä ja pyörä on ketterä ajaa. Niinpä otin yhteyden Snellman Motorsportiin ja rupesimme hieromaan yhteistyötä, Tamminen kertoi.

- Meidän puolestamme on todella hienoa aloittaa yhteistyö lahjakkaan ja ennen kaikkea nopean kuljettajan kanssa. Uskomme, että Tamminen tulee taistelemaan SM-mitaleista alkavalla kaudella, Snellman Motorsportin Kristian Snellman kertoi.

Tamminen ajaa ensi kaudella täyden SM-sarjan ja väläyttelee myös mahdollisuutta EM-osakilpailuista sekä Viron kilpailuista. Beta Racing Suomi julkistaa ensi kauden koko tiiminsä lähiviikkoina.