Surkea arpaonni ja haasteita matkalla
Motocrossin joukkue MM-kilpailu kaasutellaan viikonloppuna Ironmanin radalla Indianassa. Suomen maajoukkueessa kilpailussa ajaa Jere Haavisto, Saku Mansikkamäki ja Kasimir Hindersson. Joukkueen valmistautuminen kisaan on sujunut hieman eri tavoin
- Tulin itse tänne viikko sitten lauantaina tänne ja pääsin treenaamaankin jo. Olen tottunut hyvin aikaeroon ja muutenkin kaikki on valmiina. Rata näyttää hyvältä ja fiilis on hyvä, Haavisto kertoi.
Sen sijaan joukkueen kaksi muuta kuljettajaa Mansikkamäki ja Hindersson olivat hankaluuksissa matkalla. Kaksikon piti lentää Amerikkaan keskiviikkona, mutta matka pysähtyi välilaskulla Hollannissa, kun heidän jatkolentonsa peruuntui. Uutta lentoa ei samalle päivälle löytynyt, vaan matka jatkui vasta seuraavana päivänä. Kaksikko saapuikin paikalle vasta torstaina illalla paikallista aikaa.
- Hyvin sain nukuttua. Nyt ollaan kokemusta rikkaampana, kun päästiin lopulta tänne. Innolla odotan jo kisaa,Mansikkamäki totesi.
- Onneksi kaikki tavarat tuli perille huolimatta haastavasta matkasta. On aivan mahtava edustaa täällä Suomea ja kaikilla on todella hyvä fiilis, Hindersson kertoi.
Tänään perjantaina vuorossa oli lauantain karsintaerien puomipaikkojen arvonta. Valitettavasti Suomella on jälleen kerran todella huono arpaonni ja joukkueemme sai puomipaikan nro. 34. Suomea huonompi tuuri oli ainoastaan USA:lla, Espanjalla ja Brasilialla.
Kilpailun karsintaerät ajetaan lauantaina. MXGP-luokka ajaa oman eränsä ensimmäisenä ja käynnistyy lauantaina illalla 21:30 Suomen aikaa.
Alla video starttipaikkojen arvonnasta.