Suomi neljäs supermotojen MM-joukkuekilpailussa
Kolmieräisen kilpailun avauslähtö oli suomalaisittain
epäonninen, mutta silti edustajamme ajoivat lopulta hienosti neljänneksi.
MM-sarjassa ammattilaisena ajava Hermunen oli odotetusti Suomen vahvin
lenkki, mutta helppoa ei ollut hänelläkään. Vantaalainen taisteli
ensimmäisessä erässä voitosta, kunnes kierroksella jääneen kuljettajan
ohittamiseen liittyneet ongelmat pudottivat hänet kolmanneksi. Maaliin
Hermunen ajoi neljäntenä. Samassa erässä ajanut Kingelin kaatui puolestaan
yhteenajossa heti alkumetreillä ja hänen lähtönsä jäi kesken.
Toisessa erässä Klem ajoi 13:ksi ja Kingelin 18:ksi. Kolmannessa erässä
Hermunen sijoittui häntäpään lähtöpaikan sekä yhden kaatumisen kautta
yhdeksänneksi. Klem oli jälleen 13:s.
Lopputuloksissa Suomi jäi ainoastaan pisteen päähän MM-pronssille ajaneesta
Saksan juniorijoukkueesta.
- Tavoitteemme oli ajaa viiden parhaan joukkoon, missä onnistuimme. Siihen
pitää olla tyytyväinen, vaikka lauantainen karsinta menikin tavallaan
liiankin hyvin. Mutta totta kai harmittaa, että jäimme pisteen päähän
MM-pronssista, Hermunen kertoi.
- Meillä oli myös aika paljon kaikenlaista. Klem loukkasi ranteensa
lauantaina ja se oli tänään oikeasti kipeä. Hän ajoi kuitenkin sitkeästi ja
hyvin. Kingelin puolestaan kolaroi ensimmäisessä erässä ja hänen pyöränsä
etujarru hajosi, joten hänen oli keskeytettävä. Hän kaatui myös toisessa
erässään.
- Itse johdin muutamaan kertaan avauserää ja olin ranskalaisen Thierry van
den Boschin perässä, kun saimme Ranskan juniorijoukkueen jäsenen
kierroksella kiinni. Van den Bosch pääsi hänestä tietenkin vaivatta ohi,
mutta minua junnukuski esteli. Hän katsoi taakseen missä tulen ja jarrutti
sitten eteeni. En onneksi kaatunut, kun ehdin jarruttaa, mutta perässäni
ajanut Saksan joukkueen kuski meni nurin. Menetin siinä kuitenkin sijan ja
taistelun voitosta. Muuten ajoni kulki kyllä hyvin.
- Toiseen erään jouduin lähtemään MM-joukkuekilpailun järjestelmän
mukaisesti häntäpäästä. Onnistuin kuitenkin hyvin startissa, mutta sitten
ahnehdin hieman hiekkaosuudella ja kaaduin. Muuten ajoni kulki siinäkin
erässä.
MM-lopputuloksiin laskettiin kolmesta erästä joukkueiden viisi parasta
tulosta kuudesta. Maailmanmestaruus meni ennakkosuosikki Ranskalle.
Isäntämaan edustajat voittivat kaikki erät ja ottivat kaksi kaksoisvoittoa.
Ranska keräsi vaivaiset seitsemän sijoituspistettä, kun MM-hopeamitalisti
Italia kasasi 25 pistettä. Kaksi Italian joukkueen jäsentä kaatui lauantain
karsinnassa ja loukkasi itseään, joten suosikkeihin lukeutunut joukkio
kasasi itsensä hyvin sunnuntaille. MM-pronssijoukkueelle, Saksan
junioreille, merkittiin 56 ja Suomelle 57 pistettä.
Mauno Hermusen tiedotus
---
Moottoripyöräily: Supermoto, MM-maajoukkueet, Cahors, Ranska, su 3.10.2010
(karsinta la 2.10.2010).
Tulokset:
1. erä (luokat 1 & 2):
1. van den Bosch, Thierry, FRA, Aprilia, 19:56.542
2. Chareyre, Thomas, FRA, TM, +1.177
3. Marie Luce, Alexis, FRA (junior), Yamaha, +6.713
4. Hermunen, Mauno, FIN, Husqvarna, +7.768
5. Gozzini, Davide, ITA, TM, +17.747
Keskeytys. Kingelin, Asseri, FIN, Honda
2. erä (luokat 2 & 3):
1. Chareyre, Thomas, 19:56.648
2. Grelier, Aurelien, FRA, Honda, +3.707
3. Marie Luce, +4.865
4. Lazzarini, Ivan, ITA, Honda, +5.919
5. Vorlicek, Petr, CZE, Suzuki, +10.275
...13. Klem, Toni, FIN, Husqvarna, +46.706
...18. Kingelin, +59.825
3. erä (luokat 1 & 3):
1. van den Bosch, 20:01.398
2. Gozzini, +4.793
3. Grelier, A+7.157
4. Class, Markus, GERj, Suzuki, +7.931
5. Hermann, Michael, GER, Husqvarna, +9.225
...9. Hermunen, +19.692
...13. Klem, +9.150
MM-lopputulos:
1. Ranska, 7 pistettä
VAN DEN BOSCH Thierry, CHAREYRE Thomas, GRELIER Aurelien
2. Italia, 25 p.
GOZZINI Davide, LAZZARINI Ivan, RAVAGLIA Christian
3. Saksa Junior, 56p.
DEITENBACH Jan, JOANNIDIS Nico, Markus CLASS
4. Suomi, 57p.
HERMUNEN Mauno, KLEM Toni, KINGELIN Asseri
Kaikki tulokset:
www.supermotos1.com/reslists.aspx?ct=4&c=10