Suomen nuorille hopeaa

Valtteri Malin oli Suomen joukkueen nopein kuljettaja Belgiassa. Kuva: Jani Hovi / Xracing Valtteri Malin oli Suomen joukkueen nopein kuljettaja Belgiassa. Kuva: Jani Hovi / Xracing

Belgiassa ajettuun kilpailuun osallistui kymmenen joukkuetta, joissa jokaisessa ajoi kolme kuljettajaa. Suomen joukkueen paras kuljettaja tänään oli Valtteri Malin. Epätasaisesti kauden ajanut Malin oli tänään itse varmuus ja ajoi eräsijat 4, 5 ja 4. MX2 -luokan SM-hopealle ajanut Aki Manninen kaasutteli puolestaan eräsijat 11, 10 ja 9. 125 -kuutioisella pyörällä kilpailussa ajanut Miro Sihvonen ajoi erissä sijoille 12, 18 ja 13.

Kun päivän päätteeksi jokaiselta joukkueelta jätettiin kaksi huonoin eräsijaa pois, oli Suomen pistesaalis 55 pistettä. Samaan pistemäärään ylsi myös Sveitsi, joka vei kuitenkin paremmilla eräsijoilla (2) tasapisteissä mestaruuden. Kolmanneksi ajoi Belgia, joka keräsi eräsijapisteitä 63.

85 -kuutioisten joukkuekilpailussa Suomen joukkue Joonas Näppi, Aleksi Kurvinen ja Peetu Aalto oli viides. Luokan voittoon ajoi Ranska, ennen Sveitsiä ja Belgiaa.

Xracing