Suomalaisten kommentteja Italiasta
Eero Remes
- Täällä satoi perjantain ja oikeastaan viime yönkin. Tänäänkin sateli aina välillä, joten oli aika liukasta oli koko päivä. Endurotestillä oli kivikkoa ja juurakkoa, joka oli liukasta. Crossitesti oli puolestaan savipeltoa ja se oli myös liukas. Omalta osaltani päivä meni hyvin, en kaatunut kertaakaan, enkä tehnyt muutenkaan virheitä. Kun Larrieu putosi perästäni, ajoi loppupäivän ilman turhia riskejä, mutta en kuitenkaan ruvennut turhaan varmistelemaan, kun silloin tulee usein paljon virheitä.
- Kisa oli sikäli hyvä, että sai ajaa kunnolla siirtymilläkin, jotka kiertelivät oikeastaan kokonaan metsissä. Siirtymillä oli myös vaikeita ylämäkiä, jossa sai myös kärkikuskit tuupata kunnolla. Aikataulu ei ollut kuitenkaan tiukka, joten sellaista kiirettä ei siirtymillä ollut.
Hugo Svärd
- Aamulla en ollut ihan hereillä ja kaaduin sekä crossi-, että endurotestillä kertaalleen. Sen jälkeen ajo parani kokoajan ja huomenna lähdetään hyvällä fiiliksellä ajamaan.
Roni Kytönen
- Huono päivä. Vettä kun tulee taivaalta, niin ei pysy pelit käsissä. Kahdeksat lipat ja kerran putosin rotkoon, jossa meni aika paljon aikaa. Crossitesti kulkee, mutta enduro ja extreme ovat vaiketa.
Antti Ahtila
- Meno on aika erilaista kuin Suomessa ja jännistystä oli myös mukana. Reitti oli aika erilainen, kun mihin on tottunut. Olen onnellinen, että maaliin selvittiin.
Xracing / Kytönen Motorsport tiedotus