
Suomalaisille menestystä aavikolta
Tuareg Ralley 2016 ajettiin Marokon aavikoilla 5-12.3.2016. Rallissa suunnistetaan 7 päivää aavikolla n 2000 km roadbookin ja GPS-pisteiden avulla. Oikea reitti tarkastetaan salaisien tarkastuspisteiden avulla ja löytämättömästä reittipisteestä seuraa 4 h aikarangaistus. Myös nopeusrikkomus kylien ja viljelysten kohdalla aiheuttaa aikarangaistuksen. Kilpailijoiden turvallisuuden varmistamiseksi kaikilla on mukana vettä, ensiapupakkaus avaruushuovalla, hätäraketit pimeäetsintään, kaksi puhelinta ja jatkuva GPS Spot seuranta hätäpainikkeineen.
Suomalaisia oli mukana kaksi enduromoottoripyörää, yksi SbS mönkijä ja yksi auto, kun kaikkiaan kilpailijoita oli n. 150. Autokunta Lipponen ja endurolla Reijo Karppinen voittivat omat luokkansa. Lisäksi endurolla Mikko Viitanen otti yhden päivävoiton.
- Tuareg Ralley oli erittäin hyvin järjestetty kisa, jossa pääsi suunnistamaan tosissaan aavikolla tiekirjan ja GPS pisteiden kanssa. Jatkuva keskittyminen oikean suunnan löytämiseen ottaa vauhdista osan pois ja samalla ehtii nauttia mahtavista ajomaisemista. Kanssakilpailijat seikkailevat kukin tavallaan, joten toisen jälkiä seuraamalla ei pärjää, tuumaa Karppinen hyvin onnistuneesta suunnistuksestaan.
- Yksi rasti jäi löytymättä ja siitä seurasi myös bensan loppuminen aavikolle. Onneksi löysin Mikon aavikolta ja sain häneltä bensaa lisää. Aivan mahtava kokemus ja suosittelen osallistumista myös muille aavikkorallista ja suunnistamisesta kiinnostuneille. KTM-pyörä ja varusteet toimivat hyvin. Vain takaratasta lähti osa hampaista viimeisellä erikoiskokeella ja kerran lensin tankojen yli kerien dyyneillä kilpailtaessa.
Perinteiseen tapaa Karppinen teki matkalla myös Suomen viennin edistämistä navigoiden vuokra-autolla 1400 km ja 40 asiakasosoitetta. Kiinnostusta DYNASET laitteisiin löytyi ja muutama tarjouskin saadaan tehdä. Marokossa on hyvin kehittyviä alueita ja rakennetaan paljon uutta.
Dynaset tiedotus