Suomalaisilla ei ennakko-odotuksia

Teksti
Hugo Svärd on yksi suomalaisista kuljettajista, jotka starttaavat huomenna Novemberkåsanille.
Kuva
Jani Hovi
Novemberkåsan on Ruotsin vaikein endurokilpailu, jonka vain harvat selvittävät maaliin saakka. Tänä vuonna mukaan on ilmoittautunut mukavasti myös suomalaiskuljettajaa.

Ruotsissa ajettava Novemberkåsan tunnetaan kilpailuna, jossa maaliin pääsy ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Kilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna ja mukaan on ilmoittautunut yhteensä 115 kilpailijaa. Voitto ei monta kertaa ole Ruotsin ulkopuolelle karannut. Ainoa suomalainen voittaja on Mika Ahola, joka on voittanut kisan kaksi kertaa, ensin vuonna 1993 ja toisen kerran vuonna 1998. Me kysyimme kolmelta suomalaiskuljettajalta, katkeaako ruotsalaisten voittoputki tänä vuonna.

Eemil Pohjola 

- On minun pitänyt tänne lähteä ennenkin, mutta se on aina vain jäänyt. Hännisen Antti houkutteli minut nyt mukaan, eikä minulla ollut oikein mitään hyvää syytä jättää lähtemättäkään. 

- Eipä tässä paljon kyllä ehdi käydä reittiin tutustumassa. Jos tuossa ihan kisakeskuksen lähellä on jotain erikoista paikkaa, niin ehkä sellaista täytyy käydä vilkaisemassa.

- En osaa kyllä odottaa oikein mitään. Seikkailuhan tästä varmaan tulee. Tulostavoitetta ei sen kummemmin ole, mutta jos nyt pääsisi edes maaliin. Täällä on ilmeisesti aina ollut melkoinen keskeytysprosentti. On aika hankala lähteä ajamaan, kun ei oikeastaan tiedä edes minkälainen kisa tuo on.

- Se tulee varmasti olemaan vaikeaa, että tulee maastokoeaikaa todella paljon. Toinen ongelma on se, että miten jaksaa valvoa kun päiväosuuden jälkeen vedetään lähes heti tosi pitkä yöosuus. Sen verran olen Youtube-videoita nähnyt, että aika karulta näyttää. Täytyy toivoa vain, että ne kuskit ovat olleet huonoja, jotka niillä videoilla ajavat.   

Antti Hänninen

- Ensimmäinen kerta tämä on minullekin. Vuonna 2020 meillä oli ”Empun” (Pohjola) kanssa puhetta, että täällä olisi kiva käydä ajamassa, mutta silloin se peruttiin. Ajattelin, että nyt on hyvä hetki lähteä hakemaan tähän synkkään syksyyn vähän jotain virikettä. En tiedä, onko tämä hyvä idea, mutta päästään nyt ainakin näkemään millainen kisa tämä on.

- Raju kisa tämä varmaan tulee olemaan, mutta eipä sitä nyt Ruotsiin viitsisi minkään peruskisan takia ajamaan lähteäkään. Aika erikoinen kisahan tämä on, kun laskimme, että maastokoeaikaa tulee varmaan yli 10 tuntia ja aikaa ei kuitenkaan ole kuin vuorokausi. Sunnuntaiaamulla saattaa kyllä vähän jo väsyttää.

- Mitään tavoitteita en ole itselleni asettanut. Totta kai yritän ajaa mahdollisimman kovaa. Tahti on varmaan erilainen kuin normaalissa kisassa, mutta ei sitä kuitenkaan voi ihan hissukseenkaan lähteä ajelemaan, sittenhän se menee ihan köröttelyksi. Perusajoa vain ja sitten jännätään mihin suonsilmään katsojat meidät ohjaavat.

Hugo Svärd

- Olihan mielenkiintoinen keli tulla tänne. Täällä on lumi maassa ja Sprinterissä on kesärenkaat alla. Onneksi on painoa sen verran, ettei tuo juuri haitannut, mutta tarkkana sai olla.

- En minäkään ole ennen Kåsania ajanut, mutta olen kyllä kuullut tästä kisasta kotona sen verran paljon tarinoita, että tuntuu kuin olisin ajanut näitä jo kymmenkunta. Nyt halusin lähteä itse kokeilemaan, kun haluan ajaa jonkun kisan loppukaudesta maaliinkin. Toivottavasti se täällä onnistuu.

- Reitillä en ole käynyt yhtään etukäteen, mutta jos katsastuksen jälkeen jää aikaa, niin katsotaan jos löydetään joku suonsilmä jostain. Veikkaan kyllä, että ei siinä hirveästi voita, vaikka jossain kävisikin katsomassa. Päivällä ehtii ajaessa katsoa pahemmat paikat ja yöllä sitten aletaan tykittää.

- Tiedän kyllä, että kisasta tulee rankka, mutta olen valmistautunut hyvin, eikä suurempaa hätää pitäisi olla. Tiedän, että helppoa ei tule olemaan ja on tiedettävä, miten kaasua milloinkin käännetään. Se on varmasti vaikeinta, ettei tule jäämään mihinkään kiinni. Pitää pystyä ajamaan niin, ettei tarvitse hirveästi nostella. Tiedän kyllä, että reitti kuluu paljon, koska on pehmeitä paikkoja, mutta muutenhan siellä ei pitäisi mitään ihmeellistä olla. 

Novenberkåsan käynnistyy lauantaiaamulla kello 10:01 Suomen aikaa päiväosuudella ja yöosuudelle lähdetään kello 18:01. Maalissa kilpailijat ovat sunnuntaiaamulla.

Kommentit