Stewartille lapsi ja jatkosopimus

Stewart kertoo omalla Instagram –tilillään odottavansa jo innolla ensi kautta ja siihen valmistautumista Suzukin –tiiminsä kanssa. Päivityksessään Stewart kehuu tiimiään ja ennen kaikkea sitä, että he ovat seisoneet hänen rinnallaan kaikkien vaikeuksien aikana, ja päättävänsä uransa aikaan tiimissä. Tämä kumoaa ne huhut, joiden mukaan Stewart olisi etsimässä itselleen uutta työnantajaa tai mahdollisesti perustamassa omaa tiimiä veljensä Malcolmin kanssa.

Yksityiselämästään nykyisin vähän paljastava Stewart kertoo samassa viestissä olevansa vastasyntyneen pojan isä.

Olkapäävammasta tällä hetkellä kärsivä Yoshimira Suzuki –kuljettaja kertoo palaavansa toivon mukaan takaisin radoille Southwickin kilpailussa ja käyttävänsä kauden loput kilpailut hyödykseen ensi kaudelle valmistautumiseen.

Xracing