Söderberg vs. Jousi
MX2-luokan kausi alkoi keväisestä Porista, jossa kärkikaksikko tasasi voitot, Jousen ottaessa kuitenkin sarjan pistejohdon, Söderbergin epäonnistuttua toisessa erässä ollen neljäs. Kauden toisessa kilpailussa Orimattilassa kaksikko ajoi puolestaan sijoille 1 ja 2 molemmissa erissä, molempien ottaessa yhden voiton tilillensä. Näin ollen SM-sarjan puolessa välissä Jousi oli yhä sarjajohdossa.
Kolmannessa kilpailuissa Lahdessa tapahtui sitten enemmän hajontaa sijoituksissa. Kilpailun molempien erien voittoon ajoi Eero Remes, joka oli saapunut testaamaan vauhtiaan motocrossissa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Ensimmäisessä erässä Söderberg ajoi erässä toiseksi, Jousen kaaduttua ja kärsittyä pyörän käynnistysvaikeuksista. Jousi oli lopulta erässä vasta kymmenes ja menetti samalla pistejohdon Söderbergille yhdeksällä pisteellä. Toisessa erässä parivaljakko taisteli sijasta neljä, Yamaha -kuljettajan lopulta viedessä pidemmän korren ja kaksi pistettä enemmän.
Kun saavutaan kauden päättävään Iisalmen osakilpailuun, on Söderberg seitsemän pisteen karkumatkalla Jouseen nähden. Näin ollen KTM -kuljettajalle riittää kaksi kakkossijaa mestaruuteen, vaikka Jousi voittaisi molemmat erät. Lisäksi Söderbergillä on takana elämänsä viikonloppu Vantaan EM-osakilpailussa, kun taas puolestaan Jousi joutui pettymään sunnuntain kisaeriin, hyvin menneiden harjoitusten jälkeen.
- Samalla taktiikalla kisaan lähdetään, kuin kaikkiin muihin. Eli alussa otetaan vähän rauhallisemmin ja sitten ruvetaan ajamaan kovia kierroksia. Vaikka kakkossijat riittäisivätkin, niin lähdetään kuitenkin pitämään Atte takana. Itseluottamusta on on tullut hirvittävästi lisää viimeisen kuukauden aikana hyvien suoritusten myötä ja se auttaa varmasti myös Iisalmessa, kertoi pistejohtoa pitävä Söderberg.
Myös Jousella on taktiikka valmiina lauantaiksi. - Iisalmesta haetaan hyvillä mielin kotiin kaksi erävoittoa ja Suomenmestaruus. Ei sinne muulla taktiikalla voi lähteä, kertoo Jousi. Viime lauantaina hurjan kaatumisen esittänyt Jousi ei ole päässyt viikolla juurikaan harjoittelemaan. - Maanantai aamuna oli vaikeuksia päästä sängystä ylös, kun kaatumisessa sattunut selkä oli niin kipeä. Koko viikko on mennyt sen vetreyttämisen kanssa ja ainoastaan tänään kävin testaamassa pyöriä, että kaikki on kunnossa. Viikolla on yritetty tehdä pyöriin pieniä säätöjä, jotta saataisiin hieman enemmän vauhtia, mutta ei tässä ole paljon ehtinyt tekemään.
Mestaruuden selvittävä kauden viimeinen kilpailu käynnistyy Parkatin radalla klo. 12:50 MXJ-luokan Suomen Cupin lähdöllä. Ensimmäinen SM-erä käynnistyy 13:50 ja uusi mestari on selvillä viimeistään ruutulipun heiluessa toisen lähdön jälkeen, noin kello 17 aikaan.
Jani Hovi / Xracing