SML:n uuden hallituksen järjestäytymiskokous

Teksti
Liittokokous valitsi Moottoriliiton hallitukseen uusia jäseniä ja keskiviikkona 22.5. oli järjestäytymiskokouksen aika. Kokouksen tarkoitus on kertoa uusille jäsenille toimintatavoista ja käytännöistä hallitustyöskentelyn tueksi.

Kokous aloitettiin puheenjohtaja Erkki Heikkisen ohjeistuksella hallituksen työskentelytavoista ja käytännön toimintamalleista. Sähköisen työtilan ja kokouksien tehokkuutta lisäävät toimintatavat kerrottiin uusille jäsenille.

Pääsihteeri Ville Salonen esitteli Moottoriliiton tämänhetkisen strategian hallituksen työn pohjaksi. Heikkinen täydensi esitystä ja toi esiin varainhankinnan vahvan roolin. Kumppanuuksista ja varainhankinnasta keskusteltiin laajasti ja näkemykset vastuullisuusteemojen kytkemisestä vahvemmin kumppanuus- ja varainhankintaan nähtiin tärkeänä.

Viestintävastaava Kaisa Lökfors oli kutsuttuna kokoukseen esittelemään brändiuudistusta ja Moottoriliiton uutta ilmettä, jota on alettu strategian mukaisesti edistämään taustalla. Uusien kotisivujen ja brändi-ilmeen uudistus on kirjattuna strategiaan. Uuden logon ja ilmeen luonnokset saivat hallitukselta laajaa kannatusta ja sen edistämiselle annettiin vihreää valoa. Lökfors viimeistelee luonnokset kommenttien pohjalta ja hallitukselle jaetaan sähköiseen työtilaan luonnokset pohdittavaksi.

Pääsihteerin raportin keskeisenä aiheena oli liikennevakuutuslain muutokset sekä sen vaikutukset moottoriurheiluun. Moottoriliitto järjestää keskiviikkona 29.5.2024 infotilaisuuden verkossa, jossa kerrotaan jäsenistölle lain tuomista muutoksista.

Kokouksessa tarkistettiin työryhmät ja hallituksen jäsenten roolit niissä. Työryhmäpäivitykset on lisätty Moottoriliiton kotisivuille. Ympäristövastuullisuuden työryhmää päivitettiin ja uudeksi vastuuhenkilöksi valittiin Erkki Laimio. Työn edetessä arvioidaan, onko aiheellista yhdistää tämä työryhmä osaksi vastuullisuus- ja koulutustyöryhmää.

Kokonaan uusi työryhmä on nuorisotyöryhmä, jonka puheenjohtajaksi valittiin Niko Tynnilä. Työryhmän tarkoituksena on keskittyä uusiin harrastajiin ja mahdollistaa matalalla kynnyksellä uusiin lajeihin tutustuminen. Työryhmä tulee tekemään töitä sen eteen, että saadaan perheet kiinnostumaan moottoriurheilusta ja saada uusia sitoutuneita harrastajia lajiemme pariin.

Uudet lajikummit on myös valittu ja päivitetty Moottoriliiton kotisivuille.

Suomen Moottoriliiton hallitus vuodelle 2024 on:

 

Puheenjohtaja: Erkki Heikkinen (VMK)

1. varapuheenjohtaja: Henri Saari (HeMK)
2. varapuheenjohtaja: Outi Kalliomäki (HäMK)

Jäsenet:

Miia-Maria Vepsäläinen (HMK)

Jari Heinilä (HäMK

Pekka Kulju (KaMoKe)

Tarmo Kumpula (OMK)

Jonna Kyllästinen (KorUA)

Jukka Lainkari (LaMK)

Tero Kolehmainen (HlMK)

Markku Nissinen (YSMK)

Marjaana Pakkanen (IMK)

Juuso Pulliainen (VMK)

Niko Tynnilä (EMK)

Jarkko Nikkinen (MC Kitee)