SM-liigan kauden päätös sunnuntaina Kuusaalla

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Speedwayn SM-liigan kauden päätösottelu ajetaan sunnuntaina Kuusankosken Kymin kentällä.

Radalla ja rata-alueella on paikallisen Kuusankosken Moottorikerhon voimin paiskottu töitä pitkin kesää. Rataa reunustavaa turva-aitaa on uusittu ja takakaarteen alueelle on rakennettu uutta pengertä katsojia varten. Sunnuntaina se on valmiina testiin tarjoten radalle näkymät, joita Kymin kentällä ei sen 25-vuotisen historian aikana ole ennen ollut katsojille tarjolla.

Kotijoukkue Ampiais-Ankkurit hyökkää radalle luottokokoonpanollaan, jossa Jesse Mustonen, Tero Aarnio ja Niklas Säyriö jahtaavat pisteitä liigan kirkkaimmat mitalit silmissään. Porin Nopea Racing lähtee kauden päätösotteluun ilman voittamattomana kaudestaan Suomessa suoriutunutta Timo Lahtea. Kesän aikana tasoaan merkittävästi nostanut Timi Salonen ja ajotauolta palannut Jooa Partanen tekevät sunnuntaina varmasti parhaansa sen eteen, että joukkueenjohtajalle on jälleen kultaa luvassa myöhemmin syksyllä. Piste-ero ennen sunnuntaita on seuraavaan merkittävä, mutta ei vielä riittävän suuri.

Pronssia kauden päätteeksi pokkaamassa olevien Kojoottien riveistä löytyy taas varmasti sopivasti intoa sekoittaa kahden kärkijoukkueen pasmoja pitkin ottelua. Antti Vuolaksen harmittava loukkaantuminen kesken kauden aiheutti selkeän notkahduksen Kojoottien tuloskuntoon, mutta kohti syksyä tahti on vain parantunut joukkueen jokaisella kuljettajalla.

SPEEDWAY SM-LIIGA 2021 KOKOONPANOT, OTTELU 5 KUUSANKOSKI SU 26.9.

  • AMPIAIS-ANKKURIT: 1) Jesse Mustonen, 2) Tero Aarnio, 3) Niklas Säyriö ja jj Tomi Nevanperä
  • PORIN NOPEA RACING: 1) Timi Salonen, 2) Marko Suojanen, 3) Jooa Partanen ja jj Rami Setälä
  • KOTKAT: 1) Roni Niemelä, 2) Aadam Seermaa EE, 3) Seppo Pitkämäki ja jj Pessi Sillanpää
  • WASAMAT: 1) Max Koivula, 2) Topi Mustonen, 3) - ja jj Jari Mäkinen
  • KOJOOTIT: 1) Antti Vuolas, 2) Niilo Vuolas, 3) Toni Hyyryläinen ja jj Jukka Parkkila

SM-LIIGAN SARJATAULUKKO 5/6 2021 

  1. PORIN NOPEA RACING 5 (+202) 23,
  2. AMPIAIS-ANKKURIT 5 (+166) 20,
  3. KOJOOTIT 5 (+129) 16,
  4. KOTKAT 5 (+61) 10,
  5. WASAMAT 5 (+38) 6.

SM-liigan tämän kauden päätösottelu alkaa ajajaesittelyllä kello 14.00. Liput Kuusankosken Kymin kentälle maksavat 15 euroa, alle 15-vuotiaat ovat tervetulleita seuraamaan ottelua ilmaiseksi. Tervetuloa kaikki mukaan!