SM-avauksen halvempi ennakkoilmoittautumisaika umpeutuu

Kuva
Jani Hovi
Mäntsälässä kaasuteltavan kauden ensimmäisen SM-enduron edullisempi ennakkoilmoittautuminen umpeutuu sunnuntaina.

Enduron SM-sarja polkaistaan käyntiin 10. päivä helmikuuta Mäntsälässä, ME-Racing Teamin isännöimän Ramirent SM Enduron merkeissä. Kisakeskuksena toimii monen vuoden tauon jälkeen Mäntsälän ampumaurheilukeskus Hirvihaarassa, johon myös päättyy kierroksen viimeinen maastokoe. Kierroksen kolmas ja samalla viimeinen maastokoe tuleekin muodostumaan ennakkoon mietittynä ratkaisevaksi, sillä sen pituus on peräti 19 kilometriä. Kierroksen ensimmäisen maastokokeen mitta on neljä kilometriä ja toisen kahdeksan kilometriä. Kierroksen yhteismitta on 50 kilometriä, josta maastokoekilometrejä on 31. A, B- ja V40-luokat ajavat kilpailussa kaksi kierrosta ja naiset, C, V50, V60- ja V70-luokat puolestaan yhden kierroksen.

Poikkeuksellisesti kilpailussa on osallistumismaksun summa porrastettu sen mukaan, milloin kilpailuun ilmoittautuu. Ennakkoilmoittautuminen päättyy 28.1. klo 23:59 ja siihen asti ilmoittautuminen maksaa 80 €. 29.1. – 3.2. klo 23:59 välisen ajan ilmoittautuminen maksaa puolestaan 100 €. Tämän jälkeen ilmoittautumisia ei enää oteta vastaan. V70-luokan kuljettajat pääsevät veloituksetta mukaan kilpailuun.

Lisätietoa kilpailusta löytyy kattavasti täältä.