Sipoolle ei korvaavaa kisaa

Motocross-lajiryhmä on selvittänyt nopealla aikataululla mahdollisuutta korvata Sipoon peruuntunut motocrossin SM-osakilpailu toisella, korvaavalla kilpailupäivällä. Alustavien selvitysten perusteella halukkaita kilpailunjärjestäjiä olisi löytynyt useamman kerhon toimesta. Tästä huolimatta motocross-lajiryhmä päätti, pitkän mietinnän jälkeen, että kilpailukalenteriin ei tehdä muutosesitystä ja että korvaavaa kilpailua ei näin järjestetä.

Kauden 2017 kilpailukalenterin suunnittelussa on pyritty antamaan kaikille kilpailijoille mahdollisuus osallistua sekä motocrossin SM-sarjan, motocrossin EM-sarjan että Cross Countryn SM-sarjan osakilpailuihin. Lisäksi kilpailukalenteria laadittaessa on huomioitu mm., että Mäntyharjulla 20.-21.5. ajettavan junioreiden EM-karsintakilpailun, 27.-28.5. Vesivehmaalla ajettavan Cross Country -kilpailun ja 29.-30.7. Viron Langessa ajettavan Junioreiden MM-kilpailun ajankohtana ei ole kotimaan motocross-kilpailuja. Nämä reunaehdot huomioiden alkuperäiseen kilpailukalenteriin ei valitettavasti löytynyt vapaita viikonloppuja.

Motocross-lajiryhmä kokee, että mm. kotimaisen motocrossin kehittymisen, kilpailuiden näkyvyyden ja kansainvälisissä kilpailuissa Suomea edustavien kilpailijoiden näkyvyyden
kannalta on erittäin tärkeätä tehdä sellainen kilpailukalenteri, joka mahdollistaa myös EM-sarjaa kiertävien kilpailijoiden osallistumisen SM-sarjaan.

Motocross-lajiryhmä ei missään nimessä vähättele tai aliarvosta kilpailijoita, jotka keskittyvät kotimaan sarjoihin. Vaikka EM-sarjaa kiertäviä kilpailijoita ei hirveän montaa ole, on lajimme kehittymisen kannalta erittäin tärkeää, että saamme myös heidät kotimaan kilpailuihin. EM-sarjan kilpailijat tuovat kotimaan sarjoihin keskittyvien kilpailijoiden kaveriksi lisäväriä ja ennen kaikkea tuovat kansainvälistä kokemusta. EM-sarjan kilpailijat toimivat monesti hyvinä 'jäniksinä' kotimaan sarjojen kilpailijoille, josta kaikki kilpailijat hyötyvät valmistautuessaan tuleviin kilpailuihin. Lisäksi he toimivat hyvinä mittareina kotimaan kilpailijoille ja siten toimivat hyvinä lähettiläinä kilpailijoille, jotka harkitsevat kansainvälisiin kilpailuihin osallistumista.

MX-lajiryhmän tiedotus