Silander löysi itsensä

Teksti
Emil Silander ajoi aika-ajon viidenneksi EMXOpen-luokassa.
Hyvinkään MXGP-viikonloppu starttasi toden teolla EMXOpen-luokan aika-ajolla. Tässä Juuso Matikaisen, Emil Silanderin ja Rene Rannikon kommentit aika-ajoista.

EMXOpen-luokan aika-ajoissa kovimman ajan täräytti Juuso Matikainen. Nopein kierros syntyi viimeisellä yrityksellä ja varikolta löytyikin hyväntuulinen Matikainen.

- Vikalla vedolla aika parina ihan hyvin. Aika tiukkaahan siinä oli. Ennen viimeistä kierrosta olin seitsemäntenä viisi kymmenystä perässä kärkeä. Sain ihan suht puhtaan kierroksen enkä hirveästi upotellut, ajoin itse asiassa aika rauhallisesti. Rata oli niin pehmeä, että jos upotat pyörää yhtään niin se on ihan parkissa etkä pääse seuraavalla suoralla enää mihinkään.

Hyvinkäällä lähdöt tapahtuvat MM-sarjasta totutulla tavalla ritilältä. Matikainen ei ritilää jännitä, vaikka siltä ei juurikaan ole lähtöjä viime aikoina ottanut.

- En ole ritilältä lähtöä hirveästi treenannut. Silloin ennen Salon kilpailua tuli vähän harjoiteltua sitä. Piti aika-ajon jälkeen käydä ottamassa muutama lähtö, mutta pyörä oli niin kuumana etten viitsinyt mennä. 

Hieman yllättyneen oloisena aika-ajon jälkeen vauhdistaan ollut Matikainen oli pohtinut tavoitteitaan ennen kilpailua, eikä aika-ajon menestys niitä juurikaan muuttanut.

- Ennen kuin tultiin tänne mietin, että kymmenen sakkiin ajaminen olisi ihan hyvä ja viiden joukkoon olisin tyytyväinen. Siinä top-viidessä olisi varmaan hyvä sijoitus. Hyvä startti auttaisi todella paljon, koska rata on aika pehmeä ja aika yksilinjainen. Voi olla vaikea nousta, jos ottaa huonon lähdön, Matikainen pohti. 

 

Emil Silander oli aika-ajoissa Matikaisen tapaan hyvässä vauhdissa ja etenkin viimeinen yritys näytti tuovan EastMX:n GASGAS-kuljettajalle jopa pohja ajan. Harmikseen Silander saavutti virolaiskuljettaja Erki Kahron ja tuo hidasti ratkaisevasti menoa.

- Taisin ajaa viimeisellä vedolla ensimmäisen sektorin pohjat ja se tuli todella hyvin siihen asti, kun sain Kahron kiinni. Ajattelin kierrokselle lähtiessä, että jätin riittävästi eroa, mutta ei sitä ollutkaan tarpeeksi. Vähän kyllä pännii, olisi ollut kiva ajaa pohjat.

Silander oli kuitenkin tyytyväinen ajoonsa ja suuntaa hyvillä mielin ensimmäiseen erään.

- Ekaa kertaa tällä kaudella ajo tuntui omalta itseltäni. Ritilältä lähtöä on kyllä treenattu ja toivottavasti lähtö onnistuu. Lähden erään taistelemaan täysillä. Olisi kiva saada tälle kaudelle joku palkinto, kun tässä on tehty tosi kovasti töitä, että ollaan edes tässä pisteessä. Yritän ulosmitata tästä kunnon tuloksen kun tänään on vain yksi erä, niin ei tarvitse yhtään säästellä. Podiumille lähdetään ajamaan, Silander päätti.

 

Rene Rannikon vauhti riitti aika-ajoissa sijaan 19. Mies ei ollut kauhean tyytyväinen ajoonsa, mutta oli lähdössä luottavaisena ensimmäiseen erään.

- Eipä tuo aika-ajon kauheasti juhlimisen aihetta tuonut, mutta kilpailu on sitten erikseen. Ajo oli aika mitäänsanomatonta. Startti tulee olemaan tärkeä ja olen treenannut ritilältä lähtöä. Otin vielä aika-ajon jälkeen pari treeniä siitä. 

Rannikko oli mielissään jo aamusta asti saamastaan kannustuksesta ja lupasikin antaa omalta osaltaan lipun ostajille vastinetta rahoille.

- Kyllähän tuo pitkä pöytä on hieno katsojille ja siellä vedetään sellaiset scrubit, että on katsojilla nähtävää.