Sihvosella onnistunut kauden avaus

Kuva
Sihvosen tiedotus
Miro Sihvonen oli tyytyväinen kauden avauksen jälkeen, vaikkakin pyörästä löytyi vielä säädettävää.

Miro Sihvonen pääsi avaamaan kisakautensa viikonloppuna, kun Landskronassa kaasuteltiin Ruotsin MX-sarjan kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua. Kuljettajat joutuivat raskaalla hiekkaradalla todelliseen kuntopuntariin, sillä molempina päivinä heillä oli edessä aika-ajot ja kaksi kisaerää.

JWR Honda-tiimissä ajavan Sihvosen kauden ensimmäinen kisaerä käynnistyi hieman tahmeasti, sillä käsien puutuminen ja ajovireen hakeminen hidastivat hieman menoa. Sihvonen oli kuitenkin avauserässä neljäs. Toisessa erässä vauhti oli jo huomattavasti parempaa ja Sihvonen johtikin erää muutaman kierroksen ajan, ollen ruutulipulla kolmas. Sunnuntain ensimmäisessä erässä Honda-kuljettaja ajoi kolmantena, mutta kaatui ja oli ruutulipulla kuudes. Viikonlopun viimeinen erä sujui tasaisesti ja Sihvonen oli siinä kolmas.

- Kokonaisuutena olen todella tyytyväinen avausviikonloppuun. En ole luultavasti koskaan ajanut noin hyvää kauden avauskilpailua ja tästä on todella hyvä jatkaa, Sihvonen kertoi.

Sihvosen piti matkustaa heti alkuviikosta Suomeen, mutta suunnitelmat muuttuivat eilen illalla, kun hän pääsi katsomaan ajoaan videolta.

- Viikonloppuna tunsin, ettei ajaminen ole ihan helppoa ja jouduin tekemään todella paljon jaloilla työtä. Jalat olivatkin sen jäljiltä tänään aamulla todella kipeänä, eikä ne ole ollut varmasti koskaan näin kipeänä kisaviikonlopun jälkeen. Katsoin videoita ajostani ja siinä tajusin, että pyöräni takajousitus oli aivan liian pehmeä ja jouduin sen takia tekemään jaloilla paljon työtä. Tiimi sanoi viikonloppuna, että näyttää siltä, kun taistelisin pyörää vastaan. Mutta siinä taisi käydä päinvastoin, Sihvonen nauroi.

Koska viikonloppuna ei ollut juurikaan aikaa testata erilaisia säätöjä, ei Sihvonen lähtenyt tekemään mitään pyörälleen tuolloin. Sen sijaa hän jää pariksi päiväksi Ruotsiin testaamaan jousituksen säätöjä, jotta ne ovat ne saadaan kohdalleen.

- Vauhti tuntui hyvältä jo viikonloppuna ja kun saamme jousituksen kohdalleen, on se vieläkin parempaa, Sihvonen pohti.

Sihvonen nähdään mukana myös SM-sarjan avauksessa Karkkilassa. Viikko ennen Karkkilaa hän ajaa Ruotsin sarjan osakilpailun Uddevallassa, jossa kaasutellaan jälkeen tuplaviikonloppu.

- Minun piti lähteä mukaan myös Honkajoella ajettavaan MX-liigan avauskilpailuun TOP250-luokkaan, mutta se taitaa jäädä nyt väliin. Meillä on samaan aikaan kuudennen luokan luokkakokous, johon olen lupautunut menemään, Sihvonen päätti.