Sihvonen nousi vahvasti
Oman aika-ajoryhmän 10. nopeimman ajan ajanut Sihvonen ei saanut parasta starttia kisaerässä ja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla 17. Sieltä KTM-kuljettaja kuitenkin aloitti vahvan nousun. Yhdennentoista kierroksen jälkeen Sihvonen olikin jo seitsemännellä sijalla, mutta sille sijalle nousu pysähtyikin. Kärkikuusikko oli tuossa vaiheessa jo niin pitkällä karkumatkalla, että mahdollisuuksia ylemmäksi ei ollut.
- Kierrosaikani olivat samaa tasoa kilpailun voittaneen Hsun kanssa, vaikka jouduin ajamaan ruuhkassa. Olen todella tyytyväinen ajooni mie taas vieraalla radalla. On vaikeaa pistää aika- ajossa ja alkuerästä kaikkea peliin, kun ei muista rataa kunnolla. Itseluottamukseni nousee ja tiedän pystyväni vielä palkintopallisijoituksiin. Huomenna puolilta päivin ajetaan toinen erä, jolloin pistän kaikkeni peliin ja yritän vielä parantaa suoritustani, Sihvonen kertoi.
Erän voittoon ajoi Brian Hsu, toinen oli Joakin Furbetta ja kolmas Michael Ivanov.