Sihvonen jatkaa voittamattomana - Toronen avauksen kärkeen
Supercross-kisassa nähtiin kauden ensimmäinen MXJ-luokan Supercross ja asvaltilla puolestaan kamppailtiin kauden ensimmäisistä Supermoton SM- ja Suomen Cup-pisteistä.
Miro Sihvonen onnistui Turun finaalin startissa sarjan avauskisan, Raumalla ajetun perinteisen motocrossin startteihin verrattuna paljon paremmin ja pääsi matkaan viidentenä. Kolmannen kierroksen päättyessä Sihvonen oli ohitellut jo kakkoseksi ja kun erää johtanut Topi Merinen kaatui heti seuraavalla kierroksella, nousi Sihvonen kärkeen ja piti sen jälkeen muut takanaan ruutulipulle asti.
Raumalla jonkin verran epäonnistunut Emil Silander palasi omalle tasolleen ja pääsi erän loppupuolella jo lähelle Sihvostakin, kolmantena maaliin ajoi Elias Vanhalakka. Sihvonen on nyt voittanut kaikki kolme sarjakauden kisaerää ja johtaa Suomen Cupia seitsemäntoista pisteen erolla Niclas Polsaan, joka ajoi Turussa viidenneksi.
Päivän kansallisissa Supercross-luokissa voittoihin ajoivat Jere Lipponen MXB:ssä ja Robin Selenius MX125:ssä.
Lipponen urakoi myös Supermotokisassa Open-luokan Suomen Cupissa, jossa hän ajoi molempien erien kakkoseksi Perttu Martikaisen jälkeen.
Supermoton pääluokan, S1:n kauden SM-avauksen erissä nähtiin tiukat voittokamppailut. Ensimmäisessä erässä Ville Jauhiainen sai pidettyä Kalle Torosen niukasti takanaan. Toisessa erässä Jauhiainen ahdisteli kärjessä kiitänyttä Torosta koko erän ajan, mutta Toronen piti pintansa ja pokkasi päivän kokonaiskisan voiton. Kummankin erän kolmanneksi päästeli Matti Lantta.
Tulokset:
http://www.mylaps.com/en/events/902122
Totti Raittila