Seitsemän suomalaista Kåsanille

Eemil Pohjola nähdään myös mukana Novemberkåsanilla.
Kuva
Jani Hovi
Tämän vuoden Novemberkåsan kaasutellaan vajaan kahden viikon kuluttua ja tänä vuonna kilpailussa nähdään poikkeuksellisen paljon suomalaisia kuljettajia.

Vuonna 1915 ensimmäisen kerran ajettu Novemberkåsan kaasutellaan tänä vuonna 19.-20. päivä marraskuuta Bollnäsissä, vajaat 300 kilometriä Tukholmasta pohjoiseen. Kilpailun reitti kiertelee tällä kertaa isolta osin uusilla, ajamattomilla poluilla. Kierroksella on neljä maastokoetta, joista pisin on 20 kilometriä ja lyhin 10 kilometriä. Lyhimmän maastokokeen ihanneajoaika on 35 minuuttia ja pisimmän puolestaan 48 minuuttia. Tämän hetken suunnitelman mukaan päivällä ajetaan yksi kokonainen kierros ja sen lisäksi kaksi maastokoetta. Pimeään aikaan on puolestaan tarkoitus ajaa kaksi täyttä kierrosta ja niiden päälle vielä kaksi maastokoetta.

Tänä vuonna kilpailuun mukaan starttaa yhteensä 114 kuljettajaa ja heidän joukossaan on kaksi naiskuljettajaa. Kilpailuun starttaa tällä kertaa myös ilahduttava määrä suomalaisia kuljettajia, kun yhteensä seitsemän meikäläistä lähtee kisaan mukaan. Kovimpina suomalaisniminä kisaan mukaan lähtee Eemil Pohjola, Antti Hänninen ja Hugo Svärd. Heidän lisäksi mukana nähdään myös Jesse Viljakainen, Riku Ratinen, Sami Ikonen ja Janne Koljonen.

Vaikka meikäläisistä Pohjola, Hänninen ja Svärd ovatkin nopeita, niin suosikkien viittaa ei heillä ole päällään. Suurimpina suosikkeina kilpailuun nimittäin starttaa viime vuoden voittaja Mikael Persson ja kilpailun kaksi kertaa aiemmin voittanut Albin Elowson, joka voitti pari viikkoa sitten Gotland Grand Nationalin.

Kilpailun lähtöluettelo.