Seistolan ensikauden tiimi selvä
Onnistuneen kauden Husqvarnan tehdastiimissä ajanut Seistola jatkaa myös ensi kaudella samassa tiimissä ja samassa luokassa. - Olen ollut erittäin tyytyväinen tiimin toimintaan tänä vuonna ja he ovat myös olleet tyytyväisiä minun suorituksiini. Allekirjoitimme ennen viimeistä MM-viikonloppua sopimuksen myös ensikaudesta. Sopimus on yksivuotinen ja olen itse erittäin tyytyväinen saadessani jatkaa tiimissä, Seistola kertoi.
Pitkästä aikaa Husqvarna tiimissä juhlittiin maailmanmestaruutta, Antoine Meon viedessä luokan tittelin nimiinsä. Seistolan oma kaisi oli ailahteleva. - Koko kausi oli oikeastaan ylä- ja alamäkeä. Kun luokan kärkikolmikko ajoi tasaisi suorituksia läpi kauden, oma tasoni heittelehti liikaa. Tasaisuutta tarvitsee saada ensikaudelle lisää, Seistola kertasi.
Seistola ei ole mukana Suomen joukkuessa Six Daysissä, mutta syksy on kuitenkin työntäyteinen. - Näillä näkymin ajan Japanissa yhden halliendurokilpailun, lisäksi ainakin hallienduron MM-sarjan avauksen Italiassa. Mikäli tuo kilpailu menee hyvin, ajan myös koko sarjan. Mutta katsotaan miten se menee ja miltä ajaminen siellä tuntuu. Sarja olisi varmasti hyvää treeniä ja siinä saisi vääntää mies miestä vastaan, mutta jos homma ei olekaan mukavaa, on turha riskeerata ajamalla siellä. Lahden Supercrossiin haluaisin myös tulla, mutta se menee päällekäin Gotlannin endurokilpailun kanssa ja tiimi haluaa minun ajavan siellä. Katsotaan nyt miten sen kanssa käy. Joulukuun pidän kuitenkin vapaata ajamisesta ja sitten käynnistyykin valmistautuminen ensi kauteen, päätti Seistola.
Jani Hovi / Xracing