Seistola näytti menemisen mallia
Seistola kellotti aamun ensimmäisellä maastokokeella yleiskilpailun kolmannen ajan, mutta toisella tulikin jo pohja-aika. Kolmannella maastokokeella Yamaha -kuljettaja siirtyi yleiskilpailun johtoon, eikä sitä paikkaa luovuttanut missään vaiheessa. Maalissa Seistolan ero toiseksi ajaneeseen Marko Tarkkalaan oli yli minuutin.
- Ajo kulki niin kuin pitikin. En ole paljoa käynyt ajamassa, mutta aina kun olen, niin ajo on tuntunut hyvältä. Tykkään todella paljon pikkunelarista, Seistola kertoi.
Moni kilpailija kertoi maastokokeiden olleen todella kivikkoisia, eikä ajo kivikossa ollut maistunut. Seistolalla oli resepti siihen jo ennen kilpailua.
- Tiesin pätkien olevan kivikkoisia, eikä siellä saa yrittää puskea liikaa. Koko ajan pitää edetä ja ajaa tasaisen hyvää ajoa, niin silloin kello tykkää. Pystyin tänään koko ajan parantamaan menoa, kun tuli rutiinia tuli taas lisää, Seistola pohti.
Sääennusteet lupaavat Riihimäellä yöksi vettä, kuten myös sunnuntaipäivälle. Monen muun kuljettajan tavoin Seistola ei ole innoissaan asiasta.
- Kilpailusta todella vaikea, jos reitti kastuu. Onhan kivet nytkin hiukan kosteita, mutta jos vettä sataa, homma vaikeutuu todella paljon, JME Teamin kuljettaja päätti.
Yleiskilpailun TOP 10:
1. Matti Seistola
2. Marko Tarkkala +1:03
3. Antti Hellsten +2:01
4. Henric Stigell +2:06
5. Aleksi Jukola +2:14
6. Mika Barnes +2:31
7. Eemil Pohjola +2:40
8. Henri Himmanen +3:28
9. Jiri Leino +3:28
10. Kai Estola +5:06
Xracing