Seely lopettaa uransa

Cole Seely on päättänyt lopettaa uransa.
Kuva
Honda
Hondan tehdaskuljettajana viime vuodet ajanut Cole Seely on päättänyt lopettaa uransa.

29-vuotias Seely aloitti ammattiuransa vuonna 2009 Troy Lee Designs Honda -tiimissä. Seely voitti uransa aikana viisi 250-luokan supercross-kilpailua ja oli 2014 länsirannikon SX-sarjassa toinen. Vuonna 2015 hän nousi 450-kuutioisten luokkaan ja voitti ensimmäisenä vuonna uransa ensimmäisen supercross-kilpailun isossa luokassa. Vuonna 2017 Seely edusti myös USA:ta MXoN-kilpailussa Englannissa. Parin viime kauden aikana Seely on kuitenkin kärsinyt loukkaantumisesti ja ne vaikuttivat suuresti hänen lopetuspäätökseen.

- Pari viime vuotta ovat olleet todella vaikeita minulle. Viime vuoden loukkaantuminen oli vakava ja se oli vaikea fyysisesti ja henkisesti. Paluu radoille tälle kaudelle oli hankalampaa kuin odotin. Nyt sitten tämän kauden olkapäävamma oli jälleen uusi takaisku. Päätös ei ollut helppo, mutta se oli oikea. Haluan erityisesti kiittää Hondaa, joka on ollut minun tukena koko urani ajan, Seely kertoi Honda tiedotteessa.

Alla Seelyn videohaastattelu lopettamispäätöksestä.