Savon Tiger jää talliin

Tätä pyörää ei tulla näkemään tänä vuonna Päitsillä.
Kuva
Jani Hovi
Matias Savon piti lähteä 900-kuutioisella Triump Tigerilla kiertämään Päijänteen ympäriajo, mutta toisin kävi.

Moni odotti näkevänsä Matias Savon tämän vuoden Päitsillä mukana Triumphin Tiger Rally PRO-pyörällä, mutta valitettavasti näin ei tule tapahtumaan. Savo harjoitteli pyörällä ajamista lumispoorissa, mutta kun lumi lisääntyi, törmäsi hän ongelmiin.

- Spoorit ovat niin syviä, että Tiger jää pohjasta ja takahaarukasta kiinni hankeen, ei liiku mihinkään. Projektin tarkoituksena oli ajaa kisa läpi mahdollisimman vakiokuntoisella pyörällä, joten emme lähteneet korottamaan pyörää, Savo kertoi.

Koska Päitsin kiertäminen Tigerilla osoittautui tällä hetkellä mahdottomaksi, joutui Savo tekemään uuden ratkaisun ja jättämään Tigerin talliin. Kilpailuun Savo lähtee kuitenkin mukaan ja hänen pyöränään tulee olemaan Kawasaki KX450F. Alun perin Savon piti lähteä ajamaan Päitsiä B-luokassa, mutta pyörämuutoksen takia hän osallistuu kilpailuun A-luokassa.

Vaikka Tiger jää Päitsin ajaksi talliin, niin Savo tullaan näkemään pyörän ohjaimissa tänä vuonna. Hän tulee nimittäin ajamaan pyörällä cross countrya uudessa matkamoottoripyörien sarjassa.